Perjantaipulma 7/2008

Nokkeluutta tarvitaan aina. Ellei kyseessä ole työhön liittyvän ongelman ratkaisu, voi kekseliäisyyttään käyttää vaikkapa ajanvietteeksi tarkoitettujen pulmien ratkomiseen. Pulmatehtävien perustana on usein matematiikka. Se tarjoaa paljon mielenkiintoisia ja helposti toteutettavia nokkeluustehtäviä, joissa lahjakas matemaatikko voi pärjätä muita paremmin. Toisaalta kaikki eivät ole matematiikan ystäviä, joten tehtävienkin tulisi vastata reaalimaailman vaatimuksia. Todellisuudessa tarvitsemme paljon muitakin taitoja kuin laskutaitoa. Tämän viikon tehtävässä kuitenkin matemaattiset probleemat jatkuvat. Tällä kertaa tehtävään liittyy T-kirjaimen muotoinen kuvio, johon on piirretty neljä rastia oheisen kuvan mukaan. T-kuvio pitäisi jakaa neljään samanlaiseen osaan viivoja pitkin. Jokaisessa osassa tulee olla edelleen rasti, mutta niiden ei tarvitse olla samassa kohdassa jäljelle jäävissä osissa. Miten jako tulisi suorittaa?

Jos haluat vastata tehtävään, voit kirjoittaa kommentin, jossa ehdotat ratkaisua ja halutessasi voit myös perustella sitä. Kerron vastauksen ensi perjantain tehtävän yhteydessä. Siihen asti toivottelen mielenkiintoisia ratkaisuhetkiä.

Vastaus viime viikon pulmaan

Viime viikon 6/2008 perjantaipulma on tuttu esimerkiksi soveltuvuustesteistä ja työhaastatteluissa käytetyistä tehtävistä. Pulmalla yritetään kartoittaa testattavan henkilön kykyä nähdä asioita arkipäiväisestä ikkunasta laajemmasta näkökulmasta. Usein tehtävä on lisäksi rajattu raameilla, jolla edelleen vaikeutetaan tehtävää. Raamit pisteiden ympärillä rajaavat tehokkaasti hahmotuskykyä, ja monet henkilöt yrittävätkin ratkaista tehtävää ikään kuin raameja ei saisi ylittää. Juoni tässä tehtävässä onkin, että pisteitä yhdistävät viivat on vedettävä reilusti kuvion ulkopuolelle. Jos pisteet ovat raamien sisällä, pitää viivat vain yksinkertaisesti vetää kulkemaan raamien ulkopuolelta. Tämän pitäisi antaa testaajille jonkinlaisen käsityksen testattavan kyvystä laajentaa näkökulmaansa ongelmia ratkottaessa.

Julkaistu perjantaina 15.2.2008 klo 19:59 avainsanalla pulmat.

Edellinen
Majvik
Seuraava
COBOL-rap