Höyrylaiva Tarjanne puksutti tasaisesti tyynellä Näsijärvellä. Kesäpäivä oli parhaimmillaan ja kuin suoraan jostakin matkaoppaasta. Laivalla oli kaikenlaista tarjoilua, mutta jätin syömingit väliin ehkä lähinnä siksi, että satuin vilkaisemaan avonaisesta oviaukosta keittiön puolelle. Päädyin ostamaan salongin myyntipisteestä kympillä Juhani Valanton kirjoittaman kirjan Matka entisyyteen (ISBN 978-952-92-3745-6, toinen painos, 2008), joka kertoo satavuotiaan höyrylaivan historiasta. Sulloin kovakantisen teoksen laukkuun ja istahdin salongin pöydän äärelle seistyäni jo jonkin tovin kannella ihailemassa ohilipuneita sisäsaariston maisemia. Aivan siitä pöytäni vierestä meni portaat alakannelle, jossa arvelin olleen sosiaalitiloja. Hetken istuttuani alhaalta kuului hirvittävää rykimistä ja oksentelun ääniä. Mikään aivan tavallinen ylenanto ei voinut olla kyseessä, sillä en ole koskaan ennen kuullut kenenkään heittävän laattaa sellaisella karmivalla äänellä ikään kuin joku olisi yskinyt keuhkojaan ulos.

Joku laskeutui portaat alas ja kuulin hänen keskustelevan englanniksi. Miesääni kysyi: "Are you alright?" eli oletteko kunnossa? En kuullut vastausta, mutta riipivä oksentelu jatkui. Joku, jos ei nyt aivan tehnyt kuolemaa, niin ainakin kärsi mitä ilmeisimmin valtavista kivuista ja pahankuuloisesta sairauskohtauksesta. Pian kannen alle laskeutui salongin kassan takana työskennellyt miehistön jäsen. Kuulin hänen kauhuissaan kysyvän: "How long have you been like this?" eli miten pitkään olette ollut noin? Siinä vaiheessa päätin nousta pöytäni ääreltä ja siirtyä kauemmaksi, koska pelkäsin, että potilas nousee portaita ylös ja vaikka sattumoisin oksentaa päälleni. En jäänyt seuraamaan tapahtumien kulkua, mutta hetken kuluttua kapteeni kuulutti ja kertoi laivan ajavan läheiseen rantaan sairaustapauksen vuoksi.

Tarjanne kiinnittyi erään kesämökin tukevarakenteiseen laituriin Rantalantien päässä jossakin Yli-Rantalan tienoilla suurin piirtein risteilymatkamme puolivälissä. Eikä aikaakaan, kun puiden välistä pian peruutti ambulanssi suhteellisen hyväkuntoista metsätietä pitkin. Ensiapuhoitajat nousivat alukseen ja noin parikymmenen minuutin kuluttua uhri kannettiin ulos ja laskettiin ambulanssiauton paareille makaamaan. Luulen, että kyseinen henkilö oli saanut ehkä ruokamyrkytyksen, mikä olisi selittänyt ne kauheat rykimiset ja oksentelusta johtuneet äänet. Tällaisina lämpiminä tai oikeastaan helteisinä päivinä ruoilla on taipumus pilaantua nopeasti, mutta myös huono käsihygienia voi olla osasyy äkilliseen pahoinvointiin. Onneksi potilas saatiin nopeasti hoitoon, eikä matkammekaan viivästynyt kuin reilut puoli tuntia. Laivan henkilökunta toimi ripeästi ja ammattimaisesti eikä paljoa murehtinut, vaikka alus kolahti laituriin. Tosin sekä laiva että laituri kestivät töytäisyn eikä kummassakaan näkynyt minkäänlaista merkkiä äkillisestä ankkuroinnista. Pelastustoimen onnistumista siivitti myös nykyaikainen teknologia matkapuhelimineen ja täsmällisine GPS-paikkatietoineen.

Saavuimme noin puoli kahdeksan aikaan illalla Kortelahden satamalaituriin Tampereen Särkänniemen laidalla. Bussimme odotteli läheisellä parkkipaikalla, ja ryhmämme pääsi jälleen kumipyörien päälle viimeiselle maantieosuudelle. Edessä oli vielä reilun kahden tunnin ajomatka Helsinkiin, jonne kurvailimme jälleen Riihimäen ja Hyvinkään kautta jättäen samalla matkustajia kotimatkalleen. Tuttu Kiasman pysäkki tuli viimein vastaan vähän ennen kymmentä illalla. Hieno ja ennen kaikkea antoisa päiväretki oli takanapäin. Viihdyttävältä matkalta ei puuttunut virikkeitä eikä jännitystä. Koskaanhan ei voi ennakolta tietää, miten tällaiset päiväretket lopulta toteutuvat.