Pääkaupunkiseudun ratahankkeet tulisi käynnistää pikimmiten. Suunnitelmissa on mm. raideyhteys Helsinki-Vantaan lentokentän ja keskustan välille, maanalainen Pisara-kaupunkirata sekä metron ulottaminen länteen Espoossa. Kaikki nämä suunnitelmat parantaisivat merkittävästi joukkoliikennettä pääkaupunkiseudulla. Hankkeiden eduiksi voidaan laskea myös energian säästö sekä alentuneet päästöt. Ratasuunnitelmia on hiottu pitkään. Vuodesta toiseen julkaistaan lausuntoja ja mietintöjä, mutta mitään konkreettista ei saada aikaiseksi. Milloin kyseessä on rahoituskysymykset, milloin taas esteenä ovat liito-oravien pesimäalueet. Tietenkin nämä ovat tekosyitä.
Monilla Euroopan pääkaupungeilla on rautatieyhteys lentoasemalta keskustaan. Helsinki-Vantaan matkustajamäärät kasvavat vuosi vuodelta. Asemanseutu on laajentunut parinkymmenen vuoden aikana valtavasti uusilla terminaaleilla ja laajennuksilla, mutta joukkoliikenne ei ole kehittynyt lainkaan. Yhä edelleen ainoat tavat kulkea keskustan ja lentokentän välillä ovat oma auto, taksi tai bussi. Yleisen trendin tulisi Suomessakin olla päästöjen alentaminen ja energian säästäminen. Tähän ei istuvalla hallituksella kuitenkaan tunnu olevan halua, sillä konkreettisia tekoja ei juurikaan ole tehty ilmansaasteiden vähentämiseksi.
Pääkaupunkiseudun ratahankkeet olisivat selvä signaali niin kehityksestä kuin poliittisesta tahdostakin tehdä jotain oman elinympäristömme hyväksi. Näin ei kuitenkaan toimita, sillä näyttää olevan paljon helpompaa ostaa päästöoikeuksia naapurimailta kuin vähentää niitä itse. Suomella tuntuu muutenkin olevan rahaa kuin roskaa. Meillä on varaa syytää rahamme ulkomaisiin päästöoikeuksiin ja meillä on rahaa ostaa öljyä edelleen kulutettavaksi henkilöautojen joutokäyntiin. Mielestäni hallitus voisi päättää joko rahoittaa osin näitä ratahankkeita tai taata niiden rahoitus.
Poliittiset puolueet kinastelevat joutavanpäiväisistä asioista, kun kyse on joukkoliikenteen kehittämisestä. Joillekin puolueille uudet ratahankkeet ovat vain neuvotteluvälineitä muita tarkoitusperiä varten. Esimerkiksi Ruoholahti-Matinkylän raideyhteys eli ns. länsimetro on ollut suunnittelupöydillä jo vuosikymmeniä. Vaihtoehtoisia linjauksia on esitelty matkan varrella useita, viimeisin näistä on TramWest. Vaikka toinen toistaan hienompia suunnitelmia tuodaan päättäjien pohdittaviksi, ei varsinaisia päätöksiä saada aikaan. Itse kannatan raitioliikenteen kehittämistä. Luonnollisesti myös raideliikenne tarvitsee energiaa paikasta toiseen siirtymiseen. Tässä liikennöintimuodossa päästöt keskittyvät yhteen paikkaan eikä kuten bussiliikenteessä tai henkilöautoilussa, jossa kulkuväline tuo ja vie päästöt mukanaan.
Kaupunkiratoja on Helsingin lisäksi ollut myös Turussa, jossa raitiovaunut tosin poistuivat kaupunkikuvasta jo vuonna 1972. Ne saivat väistyä tehokkaiden ja uudenaikaisten dieselbussien tieltä. Päätöksiä tehtäessä 1960-luvun lopussa ei energiakriisistä vielä ollut tietoa. Turku oli kuitenkin päätöksensä tehnyt, ja energiakriisi tuli kaupunginisillekin yllätyksenä pian raitiotien sulkemisen jälkeen. Turussa kaavaillaankin nyt raitioliikenteen aloittamista uudelleen. Loputtomasti ei päätöksiä voi lykätä seuraaville hallituksille ja kunnanvaltuustoille. Liikenne kasvaa päivä päivältä, ja samalla kiristyvät matkustajien hermot yhä pahenevien ruuhkien myötä.