Lähes satavuotias nuori voima

Partioparaati Helsingin Senaatintorilla huhtikuussa 2006
Kuva
Matti Mattila

Tänä sunnuntaina päiväkävelyni suuntautui Helsingin Senaatintorille. Siellä oli alkamassa suuri partioparaati, joka huipentaa vuotuisen partioviikon. Partioliike sai alkunsa jo lähes sata vuotta sitten, kun liikkeen perustaja, lordi Robert Baden-Powell perusti sen Englannissa vuonna 1907. Ensi vuonna siis vietetään varsinaisia satavuotisjuhlia. Suomeen partioliike rantautui melko pian perustamisensa jälkeen. Ensimmäiset partioryhmät perustettiin maassamme vuonna 1910. Tätä nykyään partiolaisia on Suomessa noin 75 000. Kaikkiaan partiolaisia on maailmanlaajuisesti ollut yhteensä yli 300 miljoonaa. Määrä on aikamoinen saavutus, kun ajattelee, mitä partio tarjoaa. Meidän aikanamme nuorten ajan täyttävät tietokoneet, pelit ja monet muut ajanvietteet. Nuorten ajankäytöstä partioliikekin joutuu taistelemaan, mutta onneksi monet ovat ymmärtäneet, että aikansa voi käyttää hyödyllisemminkin.

Päivä oli sään puolesta erinomainen, ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Kevät on edennyt Helsingissä jo silminnähtävästi, vaikka puissa nyt ei vielä olekaan mitään vihreää. Jäät ovat kuitenkin lähteneet kaupungin edustalta ja odotettavissa on vihdoinkin se kauan odotettu varsinainen kevät. Tänään ilma oli vielä melko kylmä, sillä lämpöasteita oli hädin tuskin kahdeksaa. Auringossa lämpötila saattoi nousta toiselle kymmenelle, mutta varjossa sai vielä tuta, miten talven kylmä henkäys kävi luihin ja ytimiin. Talvivarustus oli paikallaan. Kevät on siitä arvaamatonta aikaa, ettei aamulla osaa sanoa, tarvitaanko pipoa ja kaulaliinaa iltapäivällä. Senaatintorille aurinko puolestaan paistoi lämpimästi, joten urheat luonnossa karaistuneet partiolaiset tarkenivat mainiosti täällä kaupunkiviidakossa. Partioparaati on aina mieltä ylentävä spektaakkeli. Marssia rytmittävä rummutus ja yhtenäisyyden tunne saa monet haukkomaan henkeään. Soisin liikkeen kiinnostavan useampiakin nuoria, sillä partion opettamat taidot ja elämänasenne ovat yhä kullanarvoisia nyky-yhteiskunnassamme.

Julkaistu Sundayna 23.4.2006 klo 14:45.

Edellinen
Viisaasti sanottu
Seuraava
Pääkaupunkiseudun ratahankkeet