Muskelirakkautta

Alice Cooper: Muscle of Love

Vuonna 1973 julkaistu Muscle of Love on yksi parhaimmista Alice Cooper -ryhmän levytyksistä. Se jäi samalla myös viimeiseksi äänitteeksi, jossa esiintyivät alkuperäiset Alice Cooperin muusikot. Ryhmä oli julkaissut 1970-luvun alussa jo joukon toinen toistaan erinomaisia albumeita, mutta tämän levyn jälkeen osa muusikoista alkoi puuhailla soolouraa. Myös Alice Cooper, joka sittemmin tunnettiin artistina, aloitteli omaa uraansa. Ensimmäinen Cooperin oma tuotos olikin sitten maaliskuussa vuonna 1975 julkaistu suurteos Welcome to My Nightmare. Erinomaiseksi Muscle of Love -levyn tekee sen melodiset rock-biisit. Ne poikkeavat jonkin verran perinteisestä Cooperin kauhugenrestä, tosin tällä kertaa vain edukseen. Musiikillisesti bändi on aivan selvästi kehittynyt vuosien varrella, ja kappaleet on esitetty hyvin itsevarmasti ja ammattitaitoisesti.

Musiikkityyliltään levy on hard rockin ja heavy rockin jonkinlainen hedelmäcocktail. Nopeasti kuunneltuna biisit ovat hyvin tasapaksuja, mutta jo useamman kuuntelukerran jälkeen nyanssit alkavat erottua. Michael Bruce ja Glen Buxton (1947-1997) loihtivat kitaroillaan aivan uskomattoman upean soundin kitarasooloista nyt puhumattakaan. Neal Smithin rumputyöskentely on sekin ihailtavaa ja metronomisen täsmällistä. Kappaleita on ilahduttavasti väritelty monilla erilaisilla instrumenteilla kuten pianolla, bongoilla, sähköuruilla ja jopa viuluilla.

Levyn rockahtavimpiin sävellyksiin lukeutuva Never Been Sold Before on letkeää perusrokkia. Sävelkulku on hyvin perinteinen, vaikka sointi onkin lainattu enemmän hard rockista. Torvisektio yllättää, sillä näitä ei juuri kuule Cooperin levyillä. Tämä kappale on myös yksi niitä ainoita biisejä tältä albumilta, joita Cooper nykyään esittää konserteissaan. Jälleen kerran tässäkin neliminuuttisessa kuullaan upean heleä kitarasoolo, tosin aivan liian lyhyt sellainen.

Todellista kitaratyöskentelyä saadaankin kuulla jo heti seuraavalla raidalla. Kitarakaksikon vuoropuhelu Hard Hearted Alice -kappaleessa nostaa kylmiä väreitä selkäpiihin. Nämä soolonikkaroinnit ovat kaiketi parhaimmat kitarasoolot, joita Bruce ja Buxton ovat koskaan levyttäneet Cooperin albumeilla. Kuulijaa kuljetetaan balladimaisesta alusta kohti musiikillista katharsista. Sitä edeltää intro laimennetuilla Hammond-uruilla, joissa Leslie-kaiuttimien pyöritys on laskettu puoleen ellei alemmaksikin. Ridesymbaalin helinä on tuotu mystisesti pintaan luomaan salaperäistä tunnelmaa. Ensikitaran soolo aloittaa keskustelun, johon komppi vastaa, ja niin on dialogi valmis. Räjähdysmäinen loppuhuipennus päättyy kuulijan kosteisiin uniin.

Crazy Little Child on omaperäisin Cooper-tuotanto. Se tuo mieleen 1920-luvun Chicagon. Tyyli on tempaistu kuin jostakin gangsterielokuvasta pianoineen ja puhaltimineen. Biisi itsessään on helmi, vaikka ei edustakaan sitä perinteisintä kauhurokkia, jota olemme tottuneet kuulemaan Alice Cooperilta. Tämä on kuitenkin yksi merkki bändin huipputaidoista eri musiikkityylien sekamelskassa.

Vauhdikkaan rokin pariin päästää jälleen Working Up a Sweat -kappaleessa. Se ei tuo yllätyksiä, ja perusrokkina tuntuu vilahtavan kuulijan korvien läpi. Kepeän tasainen rock on oikeastaan mitäänsanomatonta. Älppärin nimikkobiisi Muscle of Love alkaa vauhdikkaasti ja lupaa paljon. Se ei kuitenkaan jaksa pitkään viihdyttää kuuntelijaa, vaikka jakaakin tuhdisti pikkunäppäriä kitarafillejä. B-osa alkaakin sitten muistuttaa enemmän sitä perinteistä Killer-albumin sointia, jonka lyhyydestä kuuntelija kuitenkin pettyy. Alkaa pitkästyttävä laskeutuminen kohti loppua.

Levyn erikoisin sävellys on Man With the Golden Gun. Se oli alun perin tarkoitettu samannimisen James Bond -elokuvan tunnuskappaleeksi, mutta tuottajat tulivat toisiin ajatuksiin. Ehkä niin oli parempi, sillä biisi ei oikein tunnu sopivan Bondin tyyliin. Kappaleessa on liikaa itseään Cooperia ja kaikuja huippusuosion saaneelta Killer-levyltä. Biisi on tietyllä tavalla raskas ja viimeisen minuutin aikana kuuntelija alkaa jo epätoivoisesti odottaa seuraavaa raitaa.

Teenage Lament ’74 on jälleen ilahduttava poikkeus Cooperin musiikkityylistä. Raikas ja kesyn oloinen rallatus onnistuu kadottamaan edeltäneen kipaleen raskauden. Tämä olikin ainoa singlelohkaisu, joka jotenkuten pärjäsi Billboardin singlelistalla saavuttaen lopulta 48. sijan. Selvä älppärin täyte tuntuu olevan viimeinen outo joiku Woman Machine. Tarpeeksi kauan kun sitä kuuntelee, niin varmasti alkaa tykästyä huonoonkin musiikkiin. Tässä kappaleessa ei lopulta ole mitään vikaa, mutta erikoisena ähkynä se saa kuulijan nostamaan kulmakarvojaan.

Kaiken kaikkiaan Muscle of Love -levyltä löytyy siis paljon hyvää ja jonkin verran uutta erilaista Cooperia. Kaikki äänitteet pitää kuunnella kymmeniä ellei satoja kertoja, jotta voi varmistua musiikin erinomaisuudesta. Muskelirakkaus ei tee tässäkään suhteessa poikkeusta. Ensi kuulemalta tekisi mieli pistää levy takaisin hyllyyn, mutta taustamusiikkina soidessaan sieltä alkaa vähitellen löytyä kultahippuja. Näitä tahtoo kuulla uudelleen ja uudelleen. Lopulta koko albumi saa synninpäästön ja niin on yksi parhaimmista Alice Cooper -levytyksistä syntynyt.

Muscle of Love

Alice Cooper

  1. Big Apple Dreamin’ (Hippo)
  2. Never Been Sold Before
  3. Hard Hearted Alice
  4. Crazy Little Child
  5. Working Up a Sweat
  6. Muscle of Love
  7. Man With the Golden Gun
  8. Teenage Lament ’74
  9. Woman Machine

Julkaistu sunnuntaina 9.12.2007 klo 17:00 Musiikki-luokassa.

Edellinen
Syksyn taiteilija Hannu Väisänen
Seuraava
Avatar sai kasvot
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä