Monitoimimies Armas J. Pulla (1904-1981) tunnetaan parhaiten hauskoista Ryhmy ja Romppainen -sotaromaaneistaan. Sotakuvaukset olivat kuitenkin vain osa hänen laajaa tuotantoaan, johon lukeutuvat myös historialliset Ranska-aiheiset romaanit, ruokakulttuuriin liittyvät teokset sekä monet muut eri lajin kirjoitukset. Vaikka Pulla kirjoittikin omalla nimellään, tunnettiin hänet myös nimimerkillä kapteeni Leo Rainio. Pseudonyymi syntyi jo 1920-luvulla ja sen taakse kätkeytyy Pullan lisäksi Mika Waltari (1908-1979), aikamme yksi tunnetuimmista kirjailijoista. Kaksikko tehtaili joukon seikkailuromaaneja, joihin Pulla keksi juonen ja Waltari paisutti tekstiä värikkäällä kerronnallaan. Yhteistyö jatkui 1920- ja 30-lukujen taitteen ympärillä, jona aikana syntyi kolme romaania ja yksi näytelmä. Yhteistyön jälkeen Pulla kirjoitti Rainion-salanimellä vielä yhden romaanin, Lempeä Korvanleikkaaja, jonka Gummerus julkaisi vuonna 1933.

Löysin romaanin sattumalta Yrjönkadulla sijaitsevasta Kirjava Lintu -antikvariaatista. Kuljin liikkeen ohi eräänä päivänä ja piipahdin sisään tarkoituksenani ostaa eräs Waltarin teos. Kirjaa ei löytynyt, mutta tilalle sain neljällä ja puolella eurolla vuoden 1961 kolmannen painoksen Lempeä Korvanleikkaaja -romaanista. Ohuenläntä, 160-sivuinen pikkupokkari tuli luettua nopeasti, sillä teksti oli paikoin erittäin hauskaa ja humoristista ja sai lukijan suorastaan ahmimaan sivuja. Seikkailun dialogit olivat aika ajoin melkoisenkin kantaaottavia ja pureutuivat piikikkään ironisesti aikansa poliittisiin ja yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Kirjan ilmestymisestä on kulunut jo 80 vuotta, mutta sen teksti on yhä tänään hämmästyttävän ajankohtaista. Ikuisuudelta tuntuva keskustelunaihe Suomen ruotsinkielisestä väestönosasta oli sekin esillä kirjassa, aihe josta tuntuu riittävän polemiikkia sukupolvesta toiseen.

Lempeä Korvanleikkaaja on mainio romaani ja harmitonta luettavaa näin 2000-luvulla. Aikanaan kirja on saattanut herättää paljonkin keskustelua. Pullan kirjoitukset eivät nimittäin aina ole olleet etenkään viranomaisten suosiossa. Esimerkiksi osa Ryhmy ja Romppaisen teoksista vapautui sensuurista vasta vuonna 1992. Kärjekkäille teksteille voi löytyä selitys Waltarin myötävaikutuksesta, sillä kirjoittihan Waltari aikanaan vähemmän mairittelevia juttuja eritoten silloisesta Neuvostoliitosta. Korvanleikkaaja sen sijaan pysyy melko siistinä seikkailuromaanina, jossa on vauhdikkaista kommelluksista huolimatta onnellinen loppu.

Rainio, Leo

Lempeä Korvanleikkaaja

Kustantaja

Gummerus