Leffailtapäivä

Eilen tuli lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tapaukseen syntyi tilaisuus voitettuani elokuvaliput HOK-Elannon nettikilpailussa, jossa palkintona oli asiakasomistajien erikoisnäytös ikimuistoiseen E.T.-elokuvaan Helsingin Bio Rex -elokuvateatterissa. Ensinnäkin näin E.T.-leffan nyt ensimmäisen kerran ja toisekseen vierailin ensimmäistä kertaa Bio Rex -leffateatterissa. Sain siis koettua kaksi ensitilaisuutta kerralla. Lauantai-iltapäivän näytös alkoi neljältä, ja Lasipalatsin eteen oli muodostunut pitkä jono hyvissä ajoin ennen elokuvaa. Ulkona puri hieman alle kymmenen asteen pakkanen, mutta jonottajat näyttivät olleen hyvin varustautuneita paksuine talvitakkeineen ja myssyineen. Jono eteni hitaasti mutta varmasti lämpimiin sisätiloihin, missä sitten odotti pientä pikkupurtavaa, kuten Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan limuja, keksejä, makeisia ja sipsejä. Varsinainen filkka pääsi alkamaan ehkä noin vartin myöhässä, sillä saliin valui tasaisena virtana lisää väkeä aina alkuteksteille asti.

E.T.

Neljällä Oscarilla palkittu E.T. tuli Suomessa ensi-iltaan melko tarkalleen 30 vuotta sitten 17. joulukuuta 1982. Kyseessä olikin leffan juhlavuoden kunniaksi julkaistun Blu-Ray-version uudelleenmasteroitu erikoisnäytös, ja kuinka ollakaan, filkka jopa esitettiin tuolta kyseiseltä Blu-Ray-levyltä eilen. Alkuun esityksessä oli pientä hämminkiä, kun esitys alkoi suomeksi dubattuna. Suomenkielinen esitys oli huvittava eikä sopinut lainkaan amerikkalaiseen elokuvaan etenkään, kun roolinimet lausuttiin edelleen alkuperäisinä englanninkielisinä niminä. Salista alkoi kuulua sieltä täältä huvittunutta naureskelua. Muutaman minuutin kuluttua valkokangas pimeni ja pian filmi jatkui englanninkielisenä ja suomenkielisellä tekstityksellä.

Hellyttävän lämminhenkinen ja ajoittain hauska E.T. oli aikansa mestariteos. Aika on kuitenkin tehnyt tällekin elokuvalle tehtävänsä, ja palkitut erikoistehosteet näyttivät nyt kovin kömpelöiltä varsinkin, kun on jo ehtinyt nähdä huomattavasti taidokkaampiakin tuotoksia nykyelokuvissa. Oikeastaan sydäntä lämmitti nyt niin itse elokuva kuin sen aataminaikuiset tehosteetkin. Kasariluku oli lisäksi selvästi nähtävissä ihmisten pukeutumistyylissä, joten ajan hampaaseen Steven Spielbergin ohjaama kulttielokuva oli joutunut monessa suhteessa. Elokuva on kuitenkin hauskaa katseltavaa ja omalla tavallaan sen tarina on ajaton. E.T.-leffassa ei pidäkään tuijottaa yksinomaan siihen muoviseen nukkeen eikä aikansa muoti-ilmiöihin vaan keskittyä hellyttävään ja koskettavaan tarinaan kahden eri sivilisaation edustajan kohtaamisesta. Uskon, että E.T. löytää uusia katsojia vielä näin vuosikymmenien jälkeenkin ja ehkäpä vielä vuosikymmenien päästäkin.

Julkaistu sunnuntaina 2.12.2012 klo 9:15 Elokuvat-luokassa avainsanoilla elokuvat ja historia.

Edellinen
Lempeä Korvanleikkaaja
Seuraava
Rahmaninov - sinfonia nro 2