Kierrätystaidetta

Jätettä syntyy nykymenossa ennätysmäärin. Tuotteet pakataan monikerroksisiin pakkauksiin, muovikasseja myydään ja ostetaan melkein jokaisella kauppareissulla ja pakasteetkin pakataan pieneen pussiin. Turhakkeita tuntuu kertyvän vähän joka käänteessä eikä taloustaantuma näytä juurikaan hillinneen roskan määrää. Jotain hyvää lamassa sentään on löydettävissä. Perinteinen suoramarkkinointi on vähentynyt dramaattisesti ainakin Helsingin keskustan kerrostalossamme. Paperiset mainokset ovat K-kauppiaan viikoittaista mainosta lukuun ottamatta kadonneet suoraan sanottuna tyystin. Vielä kaksituhattaluvun alussa postiluukustani tipahteli joka päivä vähintään yhden lähiseudun ravintolan pitsalista. Viikon aikana saattoi kolahtaa myös jopa kaksikin ilmaisjakelulehteä. Nämä kaikki ovat nyt kadonneet. K-ryhmittymän mainosten määräkin on laskenut alkuvuoden kuudesta viikoittaisesta mainoksesta yhteen. Lieneekö pudotuksen syynä mainonnan ja jakelun kalleus vai tammikuinen kirjoitukseni K-roskapostista.

Kuva
Gabriel Dishaw

Melko hyvin organisoidusta kierrätyksestä huolimatta roskikseen päätyy yhä paljon hyvää ja käyttökelpoista materiaalia. Kaikki kaatopaikalle menevä aines ei suinkaan ole roskaa, vaan yksinkertaisesti käytöstä poistettuja ja vanhentuneita esineitä sekä vaatteita ja muita hyödykkeitä. Osa materiaalista kelpaisi vielä uusiokäyttöön, mutta käyttöideoista vain on joskus pulaa. RecycleArt-sivusto esittelee mahtavia kierrätysideoita useissa eri kategorioissa. Sivustolta löytyy hienoja esimerkkejä kankaan, metallin, puun, paperin ja monen muun materiaalin hyödyntämisestä uudella tavalla. Jätteeksi luokitellusta roskasta voi synnyttää aivan uusia käyttöesineitä tai taideteoksia. Parhaimpia töitä voi jopa ostaa sivuston verkkokaupasta. Digikameroiden ja nettigallerioiden aikakaudella vanhat negatiivit ja diakuvat saavat uuden elämän vaikkapa olohuoneen verhoina. RecycleArt-sivuston ideoita kannattaa käydä läpi ja miettiä, miten omat jätteet voisi kaatopaikan sijaan ottaa uuteen käyttöön.

Julkaistu sunnuntaina 2.11.2014 klo 15:26 Sivustot-luokassa avainsanalla taide.

Edellinen
Erittäin nopea pasta pollo
Seuraava
Purkkiruokaa