Kevättalven herkkurykelmä

Tänään Runebergin päivänä on lupa herkutella. Perinteisiin kuuluu nautiskella Runebergin torttuja, joita on saanut kaupoista jo hyvän aikaa. Tänä vuonna lyhyen ajan sisään ajoittuu useita herkullisia tapahtumia, jotka jatkuvat keväälle asti. Juuri kun kansallisrunoilijamme kunniaksi nimetyt tortut on saatu hotkittua parempiin suihin onkin sitten vuorossa laskiaispulla. Pian tämän jälkeen tulee ystävänpäivä makeine herkkuineen. Herkuttelut jatkuvat pääsiäisenä mämmin ja vanhan ajan vaniljakastikkeen kera. Vatsantäytteet eivät suinkaan lopu tähän, vaan vielä pitäisi jaksaa popsia tippaleivät vappuna. Makeaa on siis luvassa kirjaimellisesti mahan täydeltä.

Runebergin tortut
Kuva
Jaro Larnos

Ostin eilen kaupasta ensimmäisen roveen mämmiä. Maukkaimmillaan mustanpuhuva ruispuuro on vaniljakastikkeella höystettynä. Kastikkeeksi ei kuitenkaan kelpaa mikä tahansa vaniljamakuinen sekoite, vaan sen on oltava täyteläistä, paksuhkoa ja keltaista oikein sellaista vanhan ajan vaniljakastiketta. Yksi hyvä kastike on Valion ihanan makea ja herkullinen kastike. Mämmikin maistuu juhlallisen täydelliseltä kunnollisen vaniljakuorrutteen kera ja on hyvä vaihtoehto Runebergin torttuihin kyllästyneille. Lopputalvi tai alkukevät on yhtä mässäilyä, mutta siihen on periaatteessa oikein lupakin, sillä paastonaika alkaa vasta tuhkakeskiviikkona, joka osuu ensi viikolle heti laskiaistiistain perään. Ylihuomenna laskiaissunnuntaina saa jälleen suunsa makeaksi, kun poskeensa pistää kunnon laskiaispullan.

Julkaistu perjantaina 5.2.2016 klo 16:25 avainsanoilla ruoka ja tapahtumat.

Edellinen
Passweird
Seuraava
Tekniikan historia 1/2016