Tekniikan historia 1/2016

Tekniikan historia -lehden neljäs vuosikerta käynnistyi viikolla ilmestyneellä vuoden ensimmäisellä numerolla 1/2016. Ensimmäisenä vuonna 2013 ilmestyi vain kaksi numeroa, sillä lehden ilmestyminen alkoi loppuvuodesta eli lokakuussa. Täysiä kuuden numeron vuosikertoja on ilmestynyt siis vasta kaksi, mutta jo ilmestyneet kaikkiaan neljätoista lehteä ovat osoittautuneet hyvin mielenkiintoisiksi. Uusin painos jatkaa edeltäjiensä linjoilla eli kertoo taas värikkäästi ja havainnollisesti tekniikan historiasta vuosien takaa ja vähän tuoreemmastakin menneisyydestä.

Tekniikan historia 1/2016

Tammikuun numerossa palataan ajassa taaksepäin ja muistellaan kansanauton eli Volkswagenin lyhyttä historiaa. Autoilun historia tosin ei ole vielä kovin pitkä, mutta näiden reilun sadan vuoden aikajanalle mahtuu sentään valtavia muutoksia ja huimaa kehitystä. Haparoivista 1800-luvun lopun härveleistä ollaan vuosikymmenten aikana siirrytty itsestään ohjautuviin kulkuvälineisiin. Kehityksen ollessa näinkin nopeaa herää vain kysymys, minkälainen menopeli ihmiskunnalla on sadan vuoden kuluttua. Lehti luotaa myös kuuluisan Zeiss-optiikkatehtaan menneisyyttä sekä Dreadnought-kitaran alkuvaiheita. Noin viikon kuluttua vietetään erästä merkkipäivää, kun ensimmäinen yleiskäyttöinen tietokone ENIAC täyttää 70 vuotta 14. helmikuuta. Uusimmassa Tekniikan historia -lehdessä on jälleen 68 sivua tuhtia luettavaa kaikille tekniikasta ja sen menneisyydestä kiinnostuneille.

Julkaistu Saturdayna 6.2.2016 klo 14:37 Lehdet-luokassa avainsanoilla historia ja laitteet.

Edellinen
Kevättalven herkkurykelmä
Seuraava
Reikä kengässä