Joulua ikävä

Jouluun on aikaa vielä puoli vuotta. Spotifyn radio-ominaisuus sen sijaan pitää huolta, ettei joulu pääse unohtumaan kesälläkään. Kuuntelen yleensä jotain Spotifyn radioasemaa, koska tällöin tuutista tulee vaihtelevasti sekalaista musiikkia eikä tarvitse juuttua vain yhteen artistiin tai äänilevyyn. Radion eräs ongelma on sen yksitoikkoisuus. Samat kappaleet soivat suurin piirtein tunnin tai parin aikahaarukassa. Muutaman tunnin aikana saattaa sama kappale soida kolme-neljäkin kertaa ja siinä välissä pyörivät muuten samat artistit, joita yhteen radioasemaan ei tunnu mahtuvat kymmentä enempää. Ehkä suurin ongelma Spotifyn radiossa on kuitenkin ylitse kaiken muun. Radio tuppaa soittamaan joululauluja kummallisen tiiviiseen tahtiin vuodenajasta riippumatta. Suomalaisten iskelmäartistien radioasemia ei voi kuunnella käytännöllisesti katsoen lainkaan, sillä jokainen kotimainen laulaja tuntuu saaneen joululevyn aikaiseksi jossakin vaiheessa uraansa ja näitä tunnelmallisia viisuja sitten soi reippaiden iskelmien välissä turhankin taajaan.

Rokkaava joulupukki
Kuva
Matti Mattila

Last.fm-sivuston radiossa voi vastaantulevan musiikkikappaleen merkitä inhokiksi. Laulua ei sitten tarvitse enää kuunnella toistamiseen, mikä on mielestäni erinomainen ominaisuus. Vastaavaa merkintämahdollisuutta toivoisin Spotifyn soittimeenkin. Itse asiassa tiedustelin tätä Spotifyltä jokin aikaa sitten ja sain vastauksen, että he ovat tehneet soittimesta jonkinasteisen beta-version, jossa kappale lisätään automaattisesti kieltolistalle, jos kuuntelija hyppää seuraavaan kappaleeseen. Fiitserin käyttö kuulostaa kovin monimutkaiselta eikä oikein vastaa käsitystäni tällaisesta toiminnallisuudesta. En kuitenkaan asentanut tuota kokeiluversiota eikä ominaisuutta ole näemmä sittemmin tullut uusimpiinkaan soitinversioihin.

Tänään vaihdoin Spotify-radioasemani Dean Martiniin (1917-1995) pohjautuviin soittoihin. Ensimmäisen biisin olisin voinut vaikka arvata eikä se mikään yllätys ollutkaan, kun kajareista kajahti Frank Sinatran (1915-1998) ikivihreä My Way. Parin muun kappaleen jälkeen olikin sitten vuorossa ensimmäinen joululaulu ja keskellä kuuminta kesää. Dean Martin -radio oli soinut vasta vartin. Vaihdoin takaisin brittipop-asemalle, jota olen kuunnellut jo kyllästymiseen asti muutaman viikon ajan. Joululaulut ovat alkaneet ärsyttää jo muutama vuosi sitten, enkä todellakaan halua kuunnella niitä kesällä saatikka edes enää jouluna. Parasta olisi tietysti, jos soittokappaleet olisi profiloitu johonkin tiettyyn vuodenaikaan. Esimerkiksi juuri joululaulut pitäisi profiloida erityisesti joululauluiksi, jolloin radioasema soittaisi niitä vain joulun aikoihin eikä sitten muina aikoina. Samalla tavalla pitäisi profiloida biisit vuorokauden mukaan. Näin esimerkiksi aamulla soisivat reippaat tahdit ja illalla tunnelmalliset balladit. Kappaleiden profilointi ei ole mikään uusi asia. Luin tästä jo 1990-luvun puolivälissä ilmestyneestä lehtiartikkelista, jossa esiteltiin silloisen Kiss FM -radioaseman tietojärjestelmiä ja ohjelmistoja. Luulisi siis sovellusten jo näihin päiviin mennessä kehittyneen niin paljon, että nämä joululaulut saataisiin tavalla tai toisella ohitettua kesäkuukausina. No mutta, toisaalta näin ei tule joulua ikävä.

Julkaistu maanantaina 16.7.2012 klo 17:53 Musiikki-luokassa avainsanalla musiikki.

Edellinen
Rubikin kuution ratkaisija
Seuraava
Nopea mansikkapiirakka