Havukka-ahon ajattelija

Kuun alussa vietetty talviloma hupeni kuin siivillä. Lomanvietto-ohjelmaan kuului matka Kap Verdeen, jossa oli mahdollisuus täydelliseen rentoutumiseen toimettomuuden ollessa avainsana. Lämpimät ja aurinkoiset päivät oli mukava viettää hyvän kotimaisen kirjallisuuden parissa. Ostin matkalukemiseksi Veikko Huovisen (1927-2009) esikoisromaanin Havukka-ahon ajattelijan, jonka ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1952. Huovinen oli yksi merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista, joiden tuotanto on ollut kokolailla huomattava. Monet hänen romaaneistaan ovat päätyneet myös valkokankaalle, kuten Lampaansyöjät (1972) ja Koirankynnen leikkaaja (2004).

Huovinen, Veikko: Havukka-ahon ajattelija

Havukka-ahon ajattelija on kertomus Konsta Pylkkäsestä ja hänen yhden kesän seikkailuistaan Kainuun korpiseuduilla. Pylkkänen on maailman menoa pohtiva, jonkinlainen itseoppinut filosofi, joka pestataan Helsingistä tulleiden tutkijoiden paikalliseksi avustajaksi Lentualle. Lämminhenkinen kertomus kolmen miehen kesästä on samalla kuvaus jo taakse jääneestä, huolettoman verkkaisesta elämästä 1900-alkuvuosikymmeninä. Huovisen kerronta on rikasta ja kuvailevaa ja tempaa lukijan nopeasti pauloihinsa. Romaanin kuvamaisemaan on helppo eläytyä. Lukija voi ajoittain kuvitella olevansa osa romaanin tapahtumia ja aistia metsän tuoksun ja järvien raikkauden. Havukka-ahon ajattelija on ilmestyessään ollut varmasti aikalaisten kuvaus, mutta lähes kuudenkymmenen vuoden jälkeen teksti on muuttunut nostalgiseksi ja suorastaan huokuu kaipauksellisuutta tuohon kiireettömään suomalaiseen suveen.

Romaanin kieli on leppoisaa ja kertomus mukaansatempaava. Kirjan alku lupaa Havukka-ahon ajattelijan mietteitä, joita ei hyvin käyntiin lähteneen alun jälkeen enää tule paljon vastaan. Olisin toivonut enemmän filosofisia kansanmiehen pohdintoja. Atomiajan alku on hyvin läsnä tekstissä, ja sitä aihetta Pylkkänen pyörittelee useista eri näkökulmista. Romaani esittelee myös välikädet ja jättää lukijalle tilaa jakaa käsitteen selitys yhdessä Konsta Pylkkäsen kanssa. Kirjan ehkä antoisin kuvaus liittyy tavallisen metsäsuomalaisen ja auktoriteettien sekä valtion suhteeseen. Huovinen asettaa Pylkkäsen maisteriopintojaan suorittavien tutkijoiden maailmaan ja samalla kuvaa kaukana Helsingistä elävien maalaisten suhdetta valtiovaltaan eritoten verojen merkeissä. Maailma on Havukka-ahon ajattelijan ajoista kutistunut valtavasti ja siinä samalla institutionaalinen valtiovalta on sulanut taustalle osaksi kansalaisten arkea eikä sitä koeta enää samaan tapaan yhtenä suurena eminenssinä. Havukka-ahon ajattelija on hauska ja erittäin suositeltava romaani.

Huovinen, Veikko

Havukka-ahon ajattelija

ISBN
9789510359884
Kustantaja
WSOY

Julkaistu torstaina 18.3.2010 klo 19:04 Kirjat-luokassa avainsanoilla kirjallisuus ja kirjat.

Edellinen
Kap Verde - osa 8
Seuraava
Headweb