Brooklynn

Joku saattoi tällä viikolla hieraista silmiään Stockmannin tavaratalon edustalla Helsingissä. Tuttu logo pääoven yläpuolella oli poissa ja tilalle oli ilmestynyt aivan uusi teksti: "Brooklynn". Kävin tänään hämmästelemässä muutosta ja ikuistin perinteikkään tavaratalon nimenmuutoksen valokuvaamalla pääoven ja ikonisen Stockan kellon päällä olleen uuden kyltin. Kyseessä on perinteinen kaupunkiteema, joka on tulossa tavarataloon syyskuussa. Stockmann on järjestänyt näitä teemakampanjoita vuosien ajan, ja ensimmäinen teema oli Englantilainen viikko jo vuonna 1933. Maateemojen lisäksi tavaratalossa on järjestetty kaupunkiteemoja, joista ensimmäinen oli Petit Paris vuonna 1949. Sittemmin tavaratalossa on ollut vuodesta 1958 aina jokin teemakampanja paitsi vuosina 2013 ja 2014. Muistan itsekin käyneeni monissa näissä kampanjoissa ja erityisesti mieleeni jäi eräänä vuonna ranskalainen teema, jossa muusikkoduo lauloi mukaansatempaavia chansoneita haitarin säestyksellä.

Kuva
Matti Mattila

Tämänvuotinen kaupunkiteema suuntautuu New Yorkin kaupungin kupeessa sijaitsevaan Brooklynin kaupunginosaan. Brooklyn on melkein kuin oma pieni kaupunkinsa, jossa vierailin pikimmiten joitakin vuosia sitten käveltyäni kuuluisan Brooklynin sillan yli. Tarkkasilmäinen on pannut merkille, että Stockan kampanjan nimessä Brooklynn on yksi ylimääräinen N-kirjain. Se on oikeastaan tärkeää, sillä juuri tuo ylimääräinen kirjain yhdistää kampanjan kohteen ja tavaratalon toisiinsa. Uuden logon päälle on myöhemmin tällä viikolla lisätty vielä Coming soon eli tulossa pian -teksti. Luvassa on siis mielenkiintoinen syksy, jossa on tarjolla kaikenlaista hyvää Atlantin toiselta puolelta.

Julkaistu lauantaina 22.8.2015 klo 17:05 avainsanoilla markkinointi ja shoppailu.

Edellinen
Kierrätyskeskuksen verkkokauppa
Seuraava
Yllättävä kanta-asiakasetu