Yllättävä kanta-asiakasetu

Elokuun loppupäivät ovat olleet parhaimpia kesäpäiviä. Aurinkoa ja lämpöä on riittänyt toisin kuin alkukesästä, jolloin takille ja pitkähihaiselle paidalle oli käyttöä aika ajoin. Viime päivinä sen sijaan sortsit ja t-paita ovat riittäneet lähes hellelukemia hätyytelleillä keleillä. Syksy on kaikesta huolimatta tulollaan, ja kohta on jälleen aika kaivaa lämpimämmät kuteet vaatekaapista. Vaikka syyskauden avajaisiin on aikaa vielä muutama viikko, kiertelin jo tänään katsastamassa syyskauden vaatetarjontaa kaupungilla. Olen viime vuosina keskittänyt vaateostokseni nettiin, koska kaupoista ei ole löytynyt tyyliini sopivia vetimiä ja jos niitä sitten sattuisikin löytymään, on jäljellä enää vain pieniä tai suuria kokoja. Verkkokaupasta sen sijaan tuntuu aina löytyvän sopivia hynttyyt ja usein vieläpä edulliseen hintaan.

30 astetta
Kuva
Matti Mattila

Tänään poikkesin pitkästä aikaa Stockmannin miestenosastolle. Tarjonta oli suurin piirtein entisellään, vaikkakin olin havaitsevinani hienoista valikoiman supistumista. Löysin nopeasti tyylikkään rennot vapaa-ajan housut, joita ei ainakaan hinnalla ollut pilattu. Kassalla yllätyin, kun sain ostoksestani vielä ylimääräisen kymmenen euron alennuksen. Missään ei ollut mainintaa kanta-asiakasedusta, mutta onneksi kassajärjestelmä piti asiakkaan puolia, ja näin sain byysat lopulta muutamalla kympillä. Kahdenkymmenen prosentin alennuksia ei sentään saa joka päivä eikä edes joka kaupasta, mutta tänään kannatti olla Stockan kanta-asiakas. Säästin siis sievoisen summan ja sain ruokaostokset käytännössä ilmaiseksi. Yllättävän kanta-asiakasedun kunniaksi laitoin elämän risaiseksi ja ostin kesän kolmannen jäätelön jääden herkuttelemaan sitä Herkun taukopenkille.

Julkaistu sunnuntaina 23.8.2015 klo 15:40 avainsanoilla muoti, sää ja shoppailu.

Edellinen
Brooklynn
Seuraava
Sibelius-juhlavuoden musiikkia