Kierrätyskeskuksen verkkokauppa

Vuodenvaihteessa käynnistynyt romurallini sai päätöksen reilu kuukausi sitten. Alkuvuodesta muutama elektroninen laitteeni hajosi kummallisesti lähes samaan aikaan ilman ulkoisia vaikutteita. Koneet olivat ikääntyneitä ja rikkoutuivat omia aikojaan. Kesälomalla oli aikaa siivota nurkkiin kasautuneet jätteet, ja niinpä pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus sai toimeksiannon. Noutopalvelu kävi eräänä kesäisenä aamuna raijaamassa hylkytavaran parempaan käyttöön ja ties vaikka kunnostettavaksi ja uudelleenmyyntiin. Yksityishenkilöille maksuton noutopalvelu oli hyvä ratkaisu, sillä laajakuvanäyttö oli sen verran isokokoinen, etten olisi sitä yksin enkä ehkä kaksinkaan kovin pitkälle kantanut. Vanha digiboksikin sai samassa kyydissä uuden isännän, ja luulen, että molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä.

Kierrätyskeskuksen verkkokauppa

Kierrätyskeskuksen verkkokaupasta voi ostaa edullisesti kertaalleen käytettyjä tavaroita. Esineet ovat tietysti käytettävässä kunnossa ja yhä siis käyttökelpoisia. Kaupan tavarat on luokiteltu eri laatuluokilla, jotka kertovat tuotteiden kunnosta. Mitään ruokotonta roskaa kaupassa ei ole kaupan, sillä esimerkiksi laatuluokista erinomainen, hyvä ja tyydyttävä voi päätellä tuotteen kuntoisuuden. Hinnat vaihtelevat erittäin halvasta kohtuuhintaan. Esimerkiksi vanhoja kirjoja voi ostaa neljän euron kappalehinnasta ylöspäin. Kalliitakin tavaroita on myynnissä, mutta nämäkin ovat varmasti hintansa arvoisia. Kaikki hyödykkeet ovat yksittäiskappaleita, joten kaupasta voi tehdä todellisia löytöjä, ja harva tavara tulee toistamiseen myyntiin. Viime tiistaina avattu käytettyjen tavaroiden verkkokauppa on mainio palvelu, joka toteuttaa monia tavoitteita. Ostamalla kaupan kapineita säästää oman kukkaronsa lisäksi luontoa ja tulee samalla tehneeksi ekoteon.

Julkaistu perjantaina 21.8.2015 klo 17:58 avainsanalla shoppailu.

Edellinen
Kesäpäivä Aulangolla
Seuraava
Brooklynn