Interrail 2013 - osa 29

Keskiviikko 31.7. - kahdeskymmenesviides päivä

Hyttini sijaitsi jälleen laivan peräosassa ja melkein samassa kohtaa kuin menomatkalla. Paluumatkalla sain nukuttua paremmin kuin mennessä eikä laivan synnyttämä metakka valvottanut. Puolen yön aikaan tosin autokannelta kuului melkoista pauketta ja tehokkaiden moottorien ääntä, kun pistäydyimme Maarianhaminassa. Aamuvirkkuna heräsin taas vähän kuuden jälkeen tai oikeammin puoli kahdeksalta Suomen aikaa, koska ylitimme jossakin vaiheessa yön aikana aikavyöhykkeen. Aamiaisella oli totuttuun tapaan täysi vauhti päällä ja matkustajat ryntäilivät jälleen kukkuraisten lautastensa kanssa kuin päättömät kanat. Käväisin yhdeksän aikaan ulkokannella. Sää oli harmaa mutta poutainen. Aluksi ilma tuntui lämpimältä, mutta jonkin ajan kuluttua viileys ja lopulta kylmyys koetteli kehoa. Menin takaisin sisätiloihin. Laiva saapuisi satamaan noin tunnin kuluttua.

Perillä Helsingissä

Mariellan aurinkokannella

Mariellan aurinkokannella

Kuva
Matti Mattila

Mariella-laivamme kiinnittyi Katajanokan matkustajasataman laituriin aikataulunsa mukaisesti kymmentä yli kymmenen aamupäivällä. Jäljellä oli enää laivasta poistuminen ja pakollinen tulliaseman läpikulku terminaalirakennuksessa. Tämäkin loppumatka sujui rutiininomaisesti, ja sitten olin ulkona suuntaamassa kohti läheistä ratikkapysäkkiä. Helsingissä oli puolipilvistä ja aurinkokin paistoi pilvien lomasta aika ajoin. Raitiovaunussa oli näin laivan saavuttua ahdasta. Jäin seisomaan keskivaiheelle, missä oli vielä melko hyvin tilaa myös paksulle Andersenilleni. Vieressä oli kaksi istuinta, jolla toisella istui nuorimies kännykkäänsä näpelöiden. Toisella istuimella oli hänen olutpakkauksensa, joka kaiketi tarvitsi oman istumapaikan etenkin, kun ratikassa oli jo muutenkin tiukkaa. Pitkään odoteltuamme spåra nytkähti vihdoin liikkeelle ja pysähtyi pian seuraavalle pysäkille, josta sisään ahtautui vielä yksi perhe lastenvaunuineen. Tunnelma oli tiivis mutta leppoisa ja matkustajat ymmärsivät, että tilasta oli pulaa. Kaikki eivät päässeet mukaan ja jäivät pysäkille nähtyään, miten tiiviisti vaunu oli jo kansoitettu. Pääsin lopulta kotiin joustavasti ja nopeasti ja saatoin todeta lopulta, että matka oli nyt päättynyt.

Kokemuksia InterRail-matkalta

Laiva saapuu Helsinkiin

Laiva saapuu Helsinkiin

Kuva
Matti Mattila

Päättynyt vajaan neljän viikon pituinen junamatkani oli toinen Länsi-Euroopan maihin suuntautunut InterRail-matka. Ensimmäisen vastaavanlaisen teemamatkan tein vuonna 2010. Silloin teemana oli "Kirjailijoiden Eurooppa". Matkustin muutaman kirjailijan jalanjäljissä ensin Kölniin Saksaan, joka on belgialaisen sarjakuvapiirtäjän Roger Leloupin luoman Yoko Tsuno -sankarittaren "Reinin kulta" -seikkailun tapahtumapaikka. Matkani jatkui Pariisin kautta Espanjan Pamplonaan, joka tuli tunnetuksi maailmankuulun kirjailijan Ernest Hemingwayn (1899-1961) kirjassa "Ja aurinko nousee". Lopuksi vuorossa oli Ranskan Aix-en-Provence, joka tuskin esittelyjä kaipaa, mutta saa tärkeän roolin Peter Maylen riemukkaassa "Vuosi Provencessa" -kirjassa. Tämänvuotisen matkani teemana oli "Euroopan kääpiövaltiot". Aloin suunnitella reissua jo yli vuosi sitten, mutta se ei toteutunut viime kesänä niin kuin olin ajatellut. Pääsin matkalle vasta tänä kesänä ja huolellisten valmistelujeni ansiosta matka onnistui paremmin kuin osasin odottaa.

Matkustaminen

Trierin rautatieasemalla

Trierin rautatieasemalla

Kuva
Matti Mattila

InterRail-reissun hengen mukaisesti matkustin suurimmaksi osaksi tietysti junalla. Iso kiitos näistä junamatkojen järjestelyistä kuuluu kotimaiselle VR-yhtiölle, jonka suosiollisella myötävaikutuksella matka onnistui yli odotusten. Yritin ajoittaa päivittäisen yhtäjaksoisen matkustamisen enintään kuuteen tuntiin ja halusin myös usein lähteä matkaan yhdeksän jälkeen aamulla. Junat kulkivat pääsääntöisesti aikatauluissaan ja luotettavasti. Ainoastaan Ruotsissa koin pienen vastoinkäymisen menomatkalla, kun junamme hajosi ja meidät matkustajat evakuoitiin toiseen junaan. Suunnittelin myös käyttäväni uusia matkareittejä viimekertaiseen reissuuni verrattuna. Erään reitin jouduin valitsemaan toisin kuin olin ajatellut. Ihanteellisinta olisi nimittäin ollut matkustaa Andorrasta Barcelonan kautta Välimeren rantaa pitkin Monacoon, mutta kun tulin jo viime kerralla tämän matkan tehneeksi Marseilleen saakka, niin halusin vaihtelun vuoksi muuttaa reittiä. Vaihtoehtoinen reitti löytyikin helposti, sillä matkustin laivalla Välimeren yli Barcelonasta Roomaan ja sieltä seuraavaan kääpiövaltioon Vatikaaniin. Risteily Välimerellä oli ainutlaatuinen kokemus ja oivaa vaihtelua pitkille junamatkoille. Risteilyn tai paremminkin laivamatkan makuun olin päässyt jo ensimmäisenä matkapäivänä, kun seilasin Viking Linen Mariella-matkustaja-autolautalla Helsingistä Tukholmaan ja myöhemmin viimeisenä matkapäivänä vielä takaisin kotiin.

Kiertoajelubussissa Luxemburgissa

Kiertoajelubussissa Luxemburgissa

Kuva
Matti Mattila

Kulkuvälineitä tulikin käytettyä monipuolisesti matkan aikana. Puolet ohjelmani kääpiövaltioista, nimittäin Andorra, San Marino ja Liechtenstein, oli junamatkailijan kannalta saavutettavissa vain busseilla. Linja-autot olivatkin laivamatkojen lisäksi yksi tärkeimmistä matkustusmuodoista tällä retkellä. San Marinossa jouduin turvautumaan pariinkin kertaa taksiin, jota olin yrittänyt välttää viimeiseen asti, sillä pitihän matkassa olla mukana ripaus haasteellisuuttakin. Taksilla perille pääseminen olisi ollut aivan liian helppoa. Mikäli päivän matkaohjelmaan sisältyi junien vaihtoja, pyrin järjestämään vähintään puoli tuntia aikaa vaihtojen väliin. Puoli tuntia saattaa kuulostaa pitkältä ajalta odotella toimettomana junaa rautatieasemalla. Pitää kuitenkin muistaa, että junat saattavat olla joskus myöhässä, jolloin vaihtoaika voi sulaa minuuteiksi. Asemilla ehti odotellessaan kuitenkin haukata jotain suuhunsa ennen seuraavaa matkaosuutta. Tällä kertaa en edes yrittänyt ykkösluokan odotushalleihin, sillä monilla rautatieasemilla ykkösluokan InterRail-passilla ei ollut asiaa näihin tiloihin. Saksan DB Loungen edustalle oli ilmestynyt asiasta kertova tiedote, joka saattoi olla perua kolmen vuoden takaisesta reklamaatiostani Saksan rautatieyhtiölle. Olin nimittäin menestyksekkäästi käyttänyt DB Loungea viimekertaisella InterRail-matkallani, kunnes viimeisellä osuudella Frankfurtissa minulta evättiin sisäänpääsy. Rajoituksesta ei ollut missään mainintaa ja niinpä valitin asiasta rautateiden asiakaspalveluun. Saattoihan tuolloin epäämiseen olla syynä sekin, että olin pukeutunut kuin kesälomalla ollut turisti eli huolettoman rennosti toisin kuin siellä jo istuneet mustapukuiset liikemiehet.

Julkaistu perjantaina 30.8.2013 klo 16:45 avainsanalla matkailu.

Edellinen
Interrail 2013 - osa 28
Seuraava
Interrail 2013 - osa 30
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä