Interrail 2013 - osa 7

Lauantai 13.7. - seitsemäs päivä

Seitsemännen matkapäivän kohteena oli Andorra. Tällä kertaa en tarvinnut herätyskellon muistutusta, sillä Andorraan oli mentävä bussilla, joka lähti vasta puoli yhdentoista aikaan aamupäivällä. Olisin tietysti voinut nukkua pidempään, mutta tottumuksesta nousin taas noin seitsemän aikaan ja toimitin jälleen tutut aamutoimet runsaine aamiaisineen. Toulousessa aamu urkeni aurinkoisessa säässä, mutta pian taivaalle alkoi kerääntyä pilviä. Nopea sään muutos sai minut tarkistamaan sääennusteen, joka lupaili sadekuuroja ja ukkosta Andorraan. Säillehän ei tietenkään mitään voinut, ja olin varautunut sateisiin sadetakilla, joka jo odotti Andersenin, siis sen matkalaukkuni, sivutaskussa. Laiskoteltuani aamun huoneessa kirjauduin hotellista ja kävelin muutamassa minuutissa bussiasemalle.

Toulousesta Andorraan

Bussi Andorraan

Bussi Andorraan

Kuva
Matti Mattila

Pieni noin parinkymmenen hengen Novatel-yhtiön bussi saapui laiturille 15 varttia ennen lähtöä. Kyytiin nousi kaikkiaan kahdeksan matkustajaa minä mukaan lukien. Bussi lähti ajallaan ja pitkä, kolme ja puoli tuntia kestänyt taipaleemme pääsi käyntiin. Ajoimme ensin Ranskan maaseudun läpi kohti Pyreneitten vuoristoa ja mitä lähemmäksi tulimme matkakohdettamme, sitä mutkaisemmaksi ja kapeammaksi tie muuttui. Nousimme vuorien rinteitä kiemurtelevaa tietä pitkin aina vain ylemmäs, kunnes noin kahden aikaan iltapäivällä saavuimme Andorran pääkaupunkiin Andorra la Vellaan. Matkan aikana tuli lyhyitä sadekuuroja siellä täällä, mutta Andorrassa satoi kaatamalla juuri, kun saavuimme perille. Nostin matkalaukun bussin takana olleesta tavaratilasta ja kiiruhdin oitis sisätiloihin viereiseen lipunmyyntihalliin saaden niskaani muutaman kylmän sadepisaran. Nyt kun kerran olin lipunmyyntitiskin äärellä, ajattelin samalla kysäistä matkalippua ylihuomiselle Barcelonan matkalle. Sain tietää, ettei Novatel ajanut Barcelonan rautatieasemalle tai edes keskustaan vaan ainoastaan lentokentälle. Myyntivirkailijatar kertoi, että naapuriyhtiö ajaisi asemalle. Totesin itsekseni, että Barcelonan lentokentältä siirtyminen kaupungin keskustaan kuulosti liian monimutkaiselta, joten päädyin kilpailevan yhtiön kuljetukseen, mutta lipunosto sai tällaisella sadesäällä odottaa parempia aikoja. Onneksi sadetta kesti vain muutaman minuutin, enkä päässyt kastumaan. Kaivoin kaikesta huolimatta sadetakin matkalaukusta ja kävelin hotellilleni muutaman sadan metrin päähän linja-autoasemasta.

Perillä Andorrassa

Pont de Paris

Pont de Paris

Kuva
Matti Mattila

Pyreneitten pääkaupungiksi itseään kutsuva kääpiövaltio on monessa suhteessa erikoinen maa. Noin 86 000 asukkaan Andorra on parlamentaarinen valtio, jolla on ainoana maailmassa kaksi valtionpäämiestä. Erikoinen tilanne on syntynyt aikojen saatossa, ja nykyään maata edustavat yhdessä Urgellin piispa ja Ranskan presidentti. Vuorten suojassa lymyilevä pikkuvaltio on turistien suosima kohde ympäri vuoden. Maassa vierailee vuosittain noin kymmenen miljoonaa turistia, ja voidaankin sanoa, että Andorra elää paljolti turismista, jota suosivat lisäksi verovapaat ostokset. Pankkitoiminta on maan toinen tärkeä elinkeino, ja monet pankit ovatkin näkyvästi esillä pääkaupungin katukuvassa.

A Hotel Príncep -hotellini sijaitsi kätevästi kaupungin keskustassa. Käytännössä koko ydinkeskusta oli vain kävelymatkan päässä, ja niinpä lähdin hetimmiten tutustumiskierrokselle. Andorra la Vella oli kuin yhtä suurta ostosparatiisia. Kaupunkia halkoi pitkä ja kapea Avinguda Meritxell -katu, jonka varrella sijaitsi suurin osa kaupoista. Edustettuina olivat käytännössä kaikki maailman tunnetuimmat brändit ja merkkituotteet. Vaikka taivas oli harmaiden sadepilvien peittämä ja taivaalta putosi aika ajoin muutama sadepisara, oli ilma helteinen ja erään lämpömittarin mukaan lämmintä oli 24 astetta. Yllättävät sadekuurot saivat minut ostamaan 14 eurolla nyrkin kokoisen matkasateenvarjon, joka mahtui melkein taskuun. Tavaraa oli vaarassa kerääntyä matkalaukkuun uhkaavasti matkan aikana, ja yritin kaikin tavoin välttää kaikenlaisen turhan ostamisen, sillä jouduin sen kaiken kuljettamaan mukanani. Verkkainen tutustumiskävelyni päättyi lähellä hotellia sijainneeseen Escale-ostoskeskukseen, jonka kahvilassa kävin juomassa cafe americanon. Kahvikupin hinta oli kohtuullinen 1,10 euroa. Alakerran einestiskiltä ostin vielä iltapalaa hotelliin, jonka jälkeen kello alkoikin jo olla sen verran paljon, että vetäydyin huoneeseeni lepäämään ja keräämään voimia seuraavan päivän ohjelmaa varten.

Riu Gran Valira

Riu Gran Valira

Kuva
Matti Mattila

Vielä ennen nukkumaan menoa varasin netissä paikkaliput Italian matkalleni seuraavalla viikolla. Italian rautatiet ovat Ruotsin ja Saksan rautateiden kanssa ainoat yhtiöt, joiden nettisivuilla voi ostaa paikkaliput itsekseen. Muiden maiden paikkavaraukset on tehtävä palvelupisteissä, joissa yleensä on karmean pitkät jonot. Paikkavaraus ykkösluokassa kolmen tunnin matkalle InterCity-junalla Roomasta Anconaan maksoi kolme euroa, kun taas samanlainen varaus Frecciabianca-junassa vain tunnin matkaosuudelle Anconasta Riminiin maksoi peräti kymmenen euroa. Tuntihinta oli siis kymmenkertainen, joten luvassa oli varmaankin huipputason kyytiä, mutta sen saan selville vasta ensi viikolla. Istumapaikkojen varaaminen Italian rautatieyhtiön nettisivuilla oli helppoa kuin heinänteko ja maksaminenkin kävi kätevästi luottokortilla. Liput tulivat samalla hetkellä suoraan sähköpostiin.

Julkaistu keskiviikkona 7.8.2013 klo 18:44 avainsanalla matkailu.

Edellinen
Interrail 2013 - osa 6
Seuraava
Interrail 2013 - osa 8
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä