InterRail-lahja

InterRail-matkailuun liittyy olennaisena osana matkaraportti. Raportti on moneen osaan taitettu lomake, jota täytellään matkan edistyessä merkitsemällä siihen lähtöpäivä ja -kellonaika sekä junan numero, jolla reissuun lähdetään. Matkaraportin täyttäminen on pakollinen toimenpide ja vain täytetty raportti yhdessä InterRail-matkalipun kanssa oikeuttaa matkustamaan raiteilla. Matkan päätteeksi raportti lähetetään Euroopan InterRail-yhtiöön, joka puolestaan lähettää paluupostissa pienen lahjan kiitoksena raportin palauttamisesta. Raportin lähettäminen ei ole pakollista ja näillä lahjoilla yritetäänkin saada reilaajat palauttamaan se matkan päätyttyä. Nykyään raportin voi myös pyytää palautettavaksi takaisin lahjan yhteydessä. Monet haluavat pitää matkaraportin muistona tehdystä reissussa ja silloin raporttia ei tule lähettäneeksi. Otin omasta raportista valokopion ja lähetin sen alkuperäisen sijasta ja kopiokin näytti kelvanneen InterRailille, sillä sain perjantaina eli noin pari kuukautta matkan päättymisen jälkeen mukavan lahjan postissa. Isossa kirjekuoressa oli tällä kertaa hauska InterRail-aiheinen pyyheliina, joka tuskin tulee aktiiviseen käyttöön, vaan jää muistoksi hienosta matkasta. Viime kerralla kolme vuotta sitten sain lahjaksi Yatzy-pelin ja muistitikun.

Julkaistu lauantaina 28.9.2013 klo 17:01.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 172
Seuraava
Baabelin torni