Ziggy Stardust 40 vuotta

Ziggy Stardust täyttää tänä vuonna 40 vuotta niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Neljä vuosikymmentä on siis kulunut siitä, kun David Bowie esitteli Ziggy Stardust -hahmon kultaisella glam rock -aikaudella vuonna 1972. Samana vuonna kesäkuun kuudentena eli siis aivan kohta tasan 40 vuotta sitten ilmestyi yksi kevyen musiikin mestariteoksista, nimittäin The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars -studioalbumi. Älppäri oli 1960-lopulla aloittaneen David Bowien viides kiekko ja ehdottomasti parasta aikakauden musiikkia, joka ei ole menettänyt kuunneltavuuttaan eikä himmennyt vuosikymmenten saatossa mihinkään. Pitkäsoitto on mielestäni yhä paras rock-levy, jonka olen kuullut. Tälle on vaikeaa löytää edes vertaistaan.

Juhlavuoden kunniaksi Ziggyn ympärillä tapahtuu nyt paljon. Netissä voi kuunnella uudelleenmasteroitua älpykkää, jonka 40-vuotisjuhlapainoksen voi tietysti tilata omakseen. Juhlavuosi muistelee lisäksi 1970-lukua ja Ziggyn sekä Bowien taivalta tuomalla tukun vanhoja lehtileikkeitä valokuvineen fanien ihasteltaviksi. Monet ihailijat ovat nuorempia kuin Ziggy Stardust ja vanhat valokuvat ovat varmasti mielenkiintoista katseltavaa. Hauskinta tässä kaikessa juhlahumussa lienee näppärä Ziggy-fy Yourself -sivusto, jossa kuka tahansa voi ottaa itsestään Ziggy Stardustin näköiskuvan ja näin ikuistaa kasvonsa 40 vuoden takaiseen asetelmaan. David Bowien ikuisena fanina kävin tietysti heti asiaan ja ziggasin itsestäni huvittavan valokuvan kuin Ziggy Stardust ikään. Nappasin ohjelman avulla webbikamerallani valokuvan kasvoistani, jonka jälkeen rattaat pyörivät hetken ja salamoittivat kuvan Aladdin Sane -albumin kannesta tutulla salamanmuotoisella kasvokuviolla. Vaihtoehtona oli myös pyöreä otsakuvio, joka ei ole ehkä yhtä tunnettu kuin tuo nimenomainen salama. En saanut sähäkkää aivan samalle kohtaa kasvoja kuin alkuperäisessä kuvassa, mutta tarkoitushan olikin vain hassutella eikä tehdä uutta kansikuvaa. Taustalla roikkunut taulu jätti kaiken kukkuraksi hullunkuriset kolmiot pääni molemmille puolille kuin jonkinlaiset sarvet. Ziggy Stardustin 40-vuotista juhlavuotta voi viettää monella tavalla joko harrastamalla tällaisia valokuvia tai kuuntelemalla parasta rockia ikinä.

Julkaistu keskiviikkona 30.5.2012 klo 18:11 Musiikki-luokassa avainsanoilla historia, musiikki, tapahtumat ja valokuvaus.

Edellinen
Uudistunut Kirjastokaista
Seuraava
Pinaatti-fetapiirakka