Vappukuluttaja

Kuluttaja 3/2009

Vappuaattona lienee muutakin puuhaa kuin uusimman Kuluttaja-lehden (3/2009) lukeminen. Lehti kannattaa kuitenkin lukea viimeistään ennen kesälomia, sillä tämänkertaisessa numerossa on suuri grillitesti. Kesällä maistuvat myös valmiskeitot, jotka ruoditaan läpikotaisin kevään testipaketissa. Muita testikohteita tässä numerossa ovat kuulokkeet, astiat, monitoimitulostimet ja tietoturvaohjelmistot. Luvassa on siis kattava testinumero kaiken muun asiallisen kuluttajatiedon lisäksi. Tunnistaako kaksivuotias lapsi merkkituotteen? Entä erottaako viisivuotias mainoksen muusta informaatiosta? Näihin kysymyksiin löytyy vastaus kevään lehdestä.

Kuluttaja-lehti on myös ekokuluttajan tietopaketti. Naapurimaamme Ruotsin pääkaupunkiin Tukholmaan pääsee monella matkustustavalla. Sivulla seitsemän kerrotaan, onko lentokone vai laiva ekologisempi matkaväline. Matkailevalle kuluttajalle kevään numerosta on paljon hyötyä, mikäli sattuu kohtaamaan ongelmia lentoyhtiön kanssa. Vakiopalstoilla esitellään jälleen ratkaisuja kuluttajan ja elinkeinoharjoittajan välisiin riitoihin. Kuluttajalehden testituloksia kannattaa hyödyntää. Ne ovat puolueettomia ja suoritettu kuluttajan näkökulmasta käsin.

Julkaistu torstaina 30.4.2009 klo 18:25 Lehdet-luokassa.

Edellinen
Sumujen pagodi
Seuraava
Tutkintolakkeja
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä