Pistäydyin viime kevättalvella Vanhan Kuppilassa. En enää muista, mistä olin saanut kupongin, jolla sai kahvin kuin kahvin yhdellä eurolla. Kuponki oli pyörinyt työpöydälläni jo useita kuukausia, mutta kahvilaan ei ollut asiaa ja niinpä tarjous oli melkein jäädä käyttämättä. Hieman ennen eräpäivää päätin kuitenkin käyttää tuon tarjouksen ja niin sitten painelin yhtenä lauantaina katsastamaan paikkaa. Tiesin kuppilan sijainnin Vanhan ylioppilastalon kupeessa, mutta jostain syystä siellä ei ollut tullut koskaan käytyä. Minulla oli paikasta mielikuva opiskelijoiden kahvilana. Pidin paikkaa myös hieman syrjäisenä, vaikka se seisoa möllöttää parhaimmalla ja vilkkaimmalla paikalla Mannerheimintiellä keskellä Helsinkiä. Minulle ei liiemmin tullut mieleenikään ryhtyä rykimään Vanhan ylioppilastalon jykeviä ja juhlavia ovia vain päästäkseni kahvikupilliselle. Myöhemmin kuitenkin osoittautui, että pääovesta sai vapaasti astua sisään ja sitä myöten vasemmalla ja hieman peremmällä sijaitsevaan kahvilaosastoon.

Käytin tutustumiskäynnilläni sivuovea. Astuin sisään Kaivopihan puoleisesta sisäänkäynnistä, sillä en tiennyt, että pääovikin olisi ollut käytössä. Kuppilassa näytti viihtyisältä. Puolenpäivän aikaan lauantaina siellä oli myös paljon tilaa, sillä asiakkaita oli vain kourallinen. Henkilökunta oli hyvin ystävällinen, ja kahvi oli maittavaa. Vierailuni oli nopea, mutta jo tuona aikana paikasta jäi minulle pelkästään positiivinen kuva. Poistuin kuppilasta pääoven kautta, jolloin totesin itsekseni, että tätäkin kautta olisi voinut kulkea.

Viime lauantaina minua pyydettiin haastattelututkimukseen Kaivopihan edustalla. Aiheena oli ydinkeskustan ravintolat ja kahvilat. Lupauduin haastatteluun, joka pidettiin eilen. Kaksituntisen rupeaman aikana alkoi vähitellen valjeta tutkimuksen perimmäinen tarkoitus. Liekö Vanhan Kuppilalla vaikeuksia houkutella asiakkaita, kun tutkimusyhtiö oli palkattu selvittämään keinoja asiakasvirran lisäämiseksi. Tilaisuudessa oli kahdeksan henkilöä, jotka oli samalla tavalla rekrytoitu kadun vilinästä. Mitään järisyttävän uusia keinoja ryhmämme ei osannut tutkijalle antaa. Monet ehdotuksista olivat aivan tavallisia ja jo monissa paikoissa koeteltuja houkuttimia.

Suomalainen markkinointipolitiikka on hyvin neutraalia ja tavanomaista. Voisin väittää sitä jopa värittömäksi ja konservatiiviseksi. Markkinoinnistamme puuttuu räväkkyys, värikkyys ja provokatiivisuus. Sellaiset termit kuten uskallus ja aggressiivisuus ovat tuiki tuntemattomia suomalaisessa markkinoinnissa. Näitä keinoja kuitenkin käytetään rohkeasti muualla päin maailmaa. Maamme passiiviselle markkinoinnille on hyvä selitys. Monopolien luvatussa maassa, missä markkinat on jaettu jo äidinmaidossa, ei tarvita markkinointia muuten kuin näytösluonteisesti. Passiivisuudesta kärsivät niin yrittäjät kuin asiakkaatkin. Asiakkaat eivät saa tietää uusista palveluista ja tuotteista, kun yrittäjät eivät markkinoi itseään riittävän räväkästi.

Vanhan Kuppila on haastattelututkimuksesta päätellen kohottamassa - jotain. Onko se "jotain" markkinaosuuttaan keskustan kahvilakilpailussa vai imagoa, se jää nähtäväksi. Kuppila on kieltämättä hieman sivussa. Vaikka Mansku onkin äärimmäisen vilkasliikenteinen, taitaa liian liikkuva yleisö olla liiankin vikkelä pysähtyäkseen Vanhan Kuppilaan. Epäilen myös sanalla "kuppila" olevan hieman halventavan kaiun. Sanan käyttö sopii ehkä jollekin asiakastyypille, mutta ei välttämättä kaikille. Olisiko ihan tavallinen suomalainen sanan "kahvila" paikallaan? Jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten kuppilan markkinointiponnistelut etenevät.