Valopöytä

valopöytä

Valopöytä on näppärä apuväline piirtäjälle. Pöydän perusidea on läpinäkyvän pinnan alla oleva valaisin. Pöydän pinnalla piirretään alkuperäisen mallin läpi puhtaalle paperille tai luonnoksen kääntöpuolelle. Valmiita valopöytiä tuntuu olevan vaikea löytää, sillä kiersin tuloksetta useita liikkeitä Helsingissä. Netistä löysin muutamia tarkoitukseen sopivia pöytiä, joista osa oli tarkoitettu ammattilaisille isosta koosta ja kalliista hinnasta päätellen. Harrastelijalle löytyy pieni ja kätevä muovista taivutettu valopöytä esimerkiksi Sinellin askartelukaupasta. Pöydän koko on 23 x 15 cm eli noin A5-kokoa vastaava ja sen hinta on 19 euroa. Hintaan ei sisälly lamppua, joten kokonaishinta nousee vielä muutamalla eurolla.

Valopöydän voi helposti rakentaa myös itse. Rakennusmateriaalit löytyvät suuremmista rautakaupoista ja kaikkien tarvikkeiden hinnaksi muodostuu yhteensä noin 25 euroa. Luonnollisesti pöydän nikkarointi vaatii työkaluja ja aikaa sekä tietysti sopivan paikan, jossa voi sahailla ja porailla. Rakensin oman valopöytäni valokuvakehyksestä, lampunpidikkeestä polttimoineen ja mäntylevystä rungon. Rungossa on vain kolme seinää, sillä lamppu tarvitsee palaessaan ilmanvaihtoa. Lampuksi suosittelen nykyaikaisesti energiansäästölamppua, vaikka se onkin hieman vanhanaikaista hehkulamppua hintavampi. Valokuvakehyksestä saa oivallisen raamin välttämättömälle piirtoalustalle. Läpinäkyvä alustakin syntyy kehyksen lasista näppärästi, joten valopöydän rakentaminen ei ole loppujen lopuksi kovin monimutkainen projekti. Lasi kannattaa päällystää valkoisella kontaktimuovilla, jolloin valo jakautuu tasaisemmin ja pehmeämmin.

Rakennustarvikkeet ostin Clas Ohlsonin rautakaupasta, josta löytyi kaikki tarvittavat materiaalit. Pöytäni koko on A4, mutta isomman tai pienemmän pöydän voi rakentaa valitsemalla tarkoitukseen sopivan kokoisen valokuvakehyksen. Jätin valopöydän viimeistelemättä. Viimeistelyä varten kannattaa hankkia hiekkapaperia, kittiä ja maalia. Hiekkapaperilla voi hioa reunat ja kulmat. Kitillä saa paikattua mahdolliset kuopat ja lovet. Pöydälle voi antaa loppusilauksen maalamalla sen haluamallaan värillä. Rungon kokoamiseen käytin perusruuveja. Liitokset voi halutessaan liimata, mutta puuruuvit pitävät rungon hyvin koossa ilman liimaakin. Olen koonnut oheiseen listaan käytetyt materiaalit. Suluissa on Clas Ohlsonin tuotenumero.

Rakennustarvikkeet

  • Mäntylevy 1180 x 160 x 18 mm (31-1463-5)
  • Valokuvakehys A4 valkoinen (31-2856)
  • Lampunpidike E27 sileä, valkoinen (32-1719)
  • Osasarja sähköjohdon läpivientiä ja lampunpidikkeen kiinnitystä varten (32-3423)
  • Johto 2 m katkaisijalla ja pistokkeella (32-4342-2)
  • Energiansäästölamppu 15 W E27 (36-1884)
  • Yleisruuvi 4 x 30 mm (31-4135-15)

Työkalut

  • Saha
  • Pora (tai kaira)
  • Poranterä puulle 2 mm
  • Poranterä puulle 4 mm ruuvien läpivientiä varten
  • Poranterä puulle 9 mm lampunpidikkeen läpivientiä varten
  • Mittanauha
  • Suorakulma tai viivoitin
  • Ruuvimeisseli puuruuveja varten
  • Pieni ruuvimeisseli johtojen kytkemistä varten
  • Lyijykynä merkintöjä varten

Lisäksi kannattaa käyttää piikkiä reikien alullepanoa varten.

Valopöydän rakennusohjeet

  1. Aloita avaamalla pakkaukset. Poista taulukehyksen tausta ja nosta lasi varovasti syrjemmälle. Taulun lasia tarvitaan vasta rakentamisen lopussa.
  2. Mittaa mäntylaudasta 25 cm pitkä päätyseinä. Voit käyttää mittaamisen apuna valokuvakehyksen lyhyttä sivua, jolloin saat täsmälleen oikean levyisen päätyseinän. Ota kuitenkin huomioon sahaus- ja viimeistelyvara! Sahaa pääty laudasta.
  3. Mittaa seuraavaksi rungon 30 cm pituinen takaseinä. Huomaa, että takaseinä tulee kahden päätyseinän väliin, joten jos käytät jälleen valokuvakehystä mitta-apuna, vähennä pidemmän sivun pituudesta kahden päätyseinän paksuus. Muista jälleen sahaus- ja viimeistelyvara. Sahaa takaseinä laudasta.
  4. Mittaa laudasta lopuksi toinen 25 cm pituinen päätyseinä. Sahaa pääty laudasta.
  5. Mittaa toisen päätyseinän keskikohta lampunpidikkeen läpivientiä varten. Poraa päätyyn 9 mm reikä.
  6. Mittaa päätyjen takareunasta 8 mm paikat kahdelle ruuville. Huomaa, että toisen päädyn ruuvit sijoittuvat peilikuvana. Poraa ruuveja varten 4 mm reiät. Voit halutessasi porata päätyseinän päätyihin vastaaviin kohtiin 2 mm syvennykset, jotta ruuvit eivät halkaise puuta. Jos käytät uppokantaruuveja, voit viimeistellä päätyjen reiät kannan upottamista varten.
  7. Kokoa runko ruuvaamalla päädyt takaseinään kiinni. Nosta taulukehys syvennyspuoli ylöspäin rungon päälle. Mittaa kehyksen keskikohdasta paikat kiinnitysruuvien reikiä varten. Poraa kehykseen 4 mm reiät ja runkoon 2 mm syvennykset ruuveja varten. Voit jälleen viimeistellä reiät uppokantaruuveja varten. Kiinnitä lopuksi kehys runkoon ruuveilla.
  8. Pujota osasarjasta kierteillä varustettu sopiva hylsy päätyseinän reikään. Työnnä hylsyn sisälle muovisuojus sähköjohtoa varten. Ruuvaa lampunpidike rungon sisällä hylsyyn kiinni ja varmista pysyvyys ruuvaamalla pidikkeen sisällä oleva kiilaruuvi kiinni. Ruuvaa mutteri hylsyyn rungon ulkopuolella ja varmista kiinnitys ruuvaamalla mutteri tiukasti kiinni hylsyyn.
  9. Pujota sähköjohto johtimen päät edellä hylsystä rungon sisälle. Kytke johtimet lampunpidikkeen kantaan. Kiinnitä pidikkeen runko ruuvaamalla se kantaan kiinni. Varmista, että kanta on huolellisesti sijoitettu pidikkeeseen. Kiinnitä lamppu pidikkeeseen ja testaa kytkentä.
  10. Nosta lopuksi valokuvakehyksen lasi kehykseen. Valopöytä on nyt valmis.

Voit halutessasi katsoa kolmiulotteista valopöydän mallia Googlen 3D Warehousessa. Katselua varten tarvitset ilmaisen SketchUp-ohjelmiston. Mikäli olet kiinnostunut valmiista valopöydästä, voin tehdä sinulle sellaisen. Ota yhteyttä lähettämällä yhteystietosi. Valmiin A4-kokoisen valopöydän hinta on noin 40 euroa ja lisäksi tulee mahdolliset lähetyskulut. Pöydän toimitusaika on noin viikko.

Julkaistu torstaina 24.4.2008 klo 21:39 avainsanoilla askartelu ja harrastukset.

Edellinen
Sarjakuvan ääniefekti
Seuraava
Perjantaipulma 17/2008