Selfie-kepit ovat nyt kovin suosittuja. Näin ainakin väitetään, mutta en ole niitä kantaviin turisteihin juuri törmännyt Helsingissä. Muutaman kerran olen nähnyt pienen ryhmän ottavan kuvan itsestään kamera kepin varassa, mutta muutoin varsi on ollut harvinainen apuväline kesävierailijoilla. Tikulle ei taida myöskään olla vielä kunnollista suomenkielistä sanaa, joten lienee tyytyminen alkuperäiseen englanninkieliseen selfie-sanaan, joka viittaa omaan itseen. Joitakin käännösyritelmiä netistä löysin, ja jotkut niistä ovat sangen osuvia ja yleistyessään varmasti sopivia käännöksiä.

Selfie-keppi on mainio apuväline valokuvaajalle. Sauvaa voi nimittäin käyttää myös muuhunkin kuin itsensä kuvaamiseen. Olen käyttänyt keväällä hankkimaani riukua esimerkiksi tietynlaisiin lintuperspektiiviotoksiin, jossa kuva on otettu noin kolmen metrin korkeudelta. Varrella tulee lisää pituutta noin metrin verran ja kaksimetrisen kuvaajan kädessä kuvakulma on aivan toinen kuin tavalliselta katselukorkeudelta otettuna. Vapa toimii myös toisin päin. Sillä voi roikottaa kameraa ylösalaisin ja ottaa kuvia aivan maanpinnan tasalta. Näin syntyy ihan uusi kuvakulma ja ehkä vielä hieman harvinaisempi sellainen. Harvoin tulee otettua kuvia maassa maaten, joten selfie-keppi helpottaa tällaisten katutasolta otettujen kuvien näppäilemisessä.

Kokeilin uutta tekniikkaa viikonloppuna eri puolilla Helsinkiä ja pienen harjoittelun jälkeen kuvaaminen alkoi sujua. Ensimmäiset otokset tuntuivat kuvanneen enemmän kadun pintaa kuin ihmisvilinässä ohikiitäneitä jalkoja. Olin kallistanut kamerapäätä tuhraan muutamalla asteella ja suoristinkin telineen pian kepin suuntaiseksi. Koska kamera lasketaan melkein pari metriä alaspäin, pitää se laukaista ennen kadun tasolle pudottamista. Ajastettu laukaisutoiminto on hyvä ominaisuus tähän tarkoitukseen etenkin, kun kamerassani ei ole kaukolaukaisumahdollisuutta. Asetin ajatuksen ensin kymmeneen sekuntiin, mikä oli yksi esivalinnoista. Muutaman epäonnistuneen kuvan jälkeen jouduin toteamaan, etten innoissani osannut laskea kymmeneen ja niin tulin kuvanneeksi jotain, joka vilahti kameraa liikutellessani. Säädin lopulta ajastuksen viiteen sekuntiin, ja kuvista alkoi tulla jo tyydyttäviä.

Alassuin selfie-kepin nokassa roikkuva kamera on himpun verran huomaamaton. Jotkut ohikulkijat tosin panivat merkille kummallisen puuhasteluni. Enimmäkseen sain kuvailla rauhassa maan tasalta. Poikkeuksellisesta kulmasta näppäiltyjä kuvia kertyi muutamia kymmeniä, eivätkä kaikki otokset oikein tahtoneet onnistua. Joko kameran automaattitarkennus tarkensi liian lähelle lattiapintaa tai sitten kamera oli liikaa kallellaan maata kohti, mistä seurauksena oli joukko amatöörimäisiä harjoitelmia. Pitänee jatkaa kuvaamista ensi viikonloppuna, josko aurinkoinen keli vain sallii valokuvaamisen.