Valokuvan tunnistus

Pengoin eräänä syysiltana vanhoja matkavalokuviani. Vastaan tuli eräs valokuva, jonka olin ottanut käydessäni Minneapolis’ssa, Yhdysvalloissa vuonna 1987. Valitettavasti en enää muistanut, mistä olin kuva ottanut. Joitakin hataria muistikuvia minulla tosin oli. Muiden samalta alueelta ottamieni kuvien perusteella pystyin päättelemään, että kuva oli otettu St. Anthonyn kaupunginosassa. Siihen jäljitykseni sitten päättyikin. Päätin kuitenkin julkaista kuvan matkavalokuva-albumissani. Kirjoitin kuvaukseksi, että kyseessä on näkymä jostakin päin Minneapolista, mutta tarkempaa sijaintia en osannut kertoa.

Tänään sain tiedon, että joku ystävällinen kävijä oli tunnistanut valokuvan. Kyseessä on näkymä Our Lady of Lourdes -nimisen katolisen kirkon portaikosta. Shekshots-nimellä esiintyvä kävijä oli jättänyt kuvaan kommentin, jossa hän kertoi, mistä kuva oli otettu. Mitä ilmeisemmin tämä Shekleton on paikallinen asukas ja tuntee paikat hyvin. Näin ainakin ymmärsin hänen paikallisista valokuvistaan, jotka ovat upeita ja näyttäviä. Flickr-kuvanjakoyhteisö on mainio palvelu, jota käyttää tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ympäri maailmaa. Se mahdollistaa myös vanhojenkin valokuvien tunnistamisen silloin, kun oma muisti alkaa pettää.

Julkaistu tiistaina 22.1.2008 klo 18:25 avainsanoilla matkailu ja valokuvaus.

Edellinen
Tyyliä!
Seuraava
Ei jälleenmyyjille