Valikoivaa liikuntaa

Monet aikuiset harrastavat liikuntaa mitä erilaisimmissa muodoissa. Kouluvuosien jälkeen ei jäädä lepäämään, vaan liikuntaharrastus jatkuu ja toisilla jopa lisääntyy. Valitettavan usein liikunta on melko valikoivaa. Säännölliset salivuorot toki käytetään ja lenkki tehdään kerran pari viikossa. Siihen tuo liikunta sitten monilta jääkin. Nämä näennäisesti liikunnalliset henkilöt ovat ahkerimpia hissin käyttäjiä, ajavat lyhyetkin matkat henkilöautolla, tupakoivat ja ovat usein hyvinkin kaukana urheilullisesta mielikuvasta.

Parikin kerrosväliä tuntuu olevan joillekin liikaa, vaikka portaat ovat aivan vieressä ja usein se nopein tapa siirtyä kerroksesta toiseen. Jopa alaspäin mentäessä tuntuu olevan aikaa odottaa hissiä. Jos nouseminen portaita pitkin tuntuukin raskaalta, niin ainakin alaspäin mennessä voisi toisinaan harkita portaiden käyttämistä. Kalliit salivuorot tuntuvat menevän osittain hukkaan, kun saavutettu tulos karisee laiskottelevien elämäntapojen myötä. Kokonaishyödylliseen hyötyliikuntaan kuuluu liikkuminen aina kun se on mahdollista.

Julkaistu tiistaina 22.8.2006 klo 16:41.

Edellinen
Smoke gets in my eyes
Seuraava
Täällä on vapaa kassa