Vaatekaapin siivous

Vaatekauppojen valikoima uusiutuu nopeasti ja vaatteiden muodikkuus vanhenee joskus turhankin aikaisin. Varttuneempien miesten muodissa nopea vaihtuvuus ei näy samalla tavalla silmiinpistävästi kuin nuorison vaatteissa. Musta ja kuositon on turvallista miesten muotia vuodesta toiseen. Nykyaikaiset miehetkään eivät sentään enää halua tai kehtaa kulkea viime vuosikymmen tai jopa 1990-luvun vaatteissa ja niinpä uusia upeita asusteita tulee ostettua joka vuosi. Vaatekaappi alkaa hiljalleen täyttyä ja vaatetangot notkuvat käytöstä poistuneita paitoja ja takkeja.

Kuva
Harijs Stradins

Tänään oli minun vuoroni siivota ylitsepursuavaksi täyttynyt vaatekaappi. Sieltä löytyi hyviä ja ehjiä käyttökelpoisia vaatteita ja kenkiä, joita en ollut käyttänyt enää vuosiin. Ladoin vaatteita suureen muovikassiin ummistaen samalla silmäni, sillä monet vaateparsista olisi ollut vielä aivan päällepantavia, mutta enhän sitä ollut tehnyt vuosiin ja uusiakin kolttuja oli tullut kannettua ovesta sisään tasaiseen tahtiin. Kassin pohjalle putosi ensin pari vanhaa takkia. Sitten päälle kasaantui muutamat housut ja koko komeuden kruunasi läjä paitoja. Yksi iso muovikassi ei riittänyt. Kymmenen vuoden vaatevarasto sai kyytiä ja lopulta eteisessä odotti lähtöään kaksi suurta kassia. Teippasin kassit hyvin, sillä olin viemässä niitä Helsingin seudun ympäristöpalvelujen vaatekeräykseen.

Pinosin kassit vetokärryyn ja lähdin sunnuntaikävelylle kohti Pohjoisrannan aluekeräyspistettä. Aurinkoinen päivä oli mitä ihanteellisin ulkoilua varten. Painavat kassit kulkivat mukana kevyesti ja eikä aikaakaan, kun olin keräyspisteen luona. Lämpömittari näytti vain muutamaa lämpöastetta ja varjoisilla paikoilla aamupäivän pirteä ilma tuntui poskipäissä. Olin varustautunut lähes talvivarustuksella, ja pian aurinko alkoi lämmittää niin, että melkein hikeä pukkasi pintaan. Kippasin kassit keräyslaatikkoon ja jatkoin päiväkävelyäni. Kotona vaatekaapit ammottivat puolityhjinä valmiina täyttymään uudestaan lähivuosien aikana. Aikanaan joku saa yllensä vanhoja vaatteitani, kun keräyspisteen hynttyyt jaetaan niitä tarvitseville. Tämä oli kai sitten oma osuuteni hyväntekeväisyydestä, kun lahjoitin monen sadan euron edestä kelpo pukimia yhteiskunnan vähäosaisille.

Julkaistu sunnuntaina 7.11.2010 klo 13:33.

Edellinen
Käännettyä englantia
Seuraava
Gmailin uudet teemat