Poliitikot ovat jälleen rypeneet skandaalista toiseen tänä keväänä. Juuri kun (nyttemmin erotetun) ulkoministerin sekstiviestikohu oli laantunut, nousi otsikoihin uusi puheenaihe. Tällä kertaa päänsärky oli itse aiheutettu, kun kansanedustaja Timo Kalli paljasti kohun vaalirahoituksesta. Kohun keskipisteeksi on yritetty kerta toisensa jälkeen asettaa hallituksen ministereitä, ja äänekkäimmin asialla ovat usein olleet ketkäpä muutkaan kuin opposition edustajat. Puhtaita jauhoja ei tosin ole yhdenkään puolueen pussissa. Vaalirahoitusilmoituksia on täydennetty vilkkaasti yli puoluerajojen. Eräiden mielipiteiden mukaan jopa hallitustyöskentely olisi häiriintynyt jatkuvien skandaalien sammuttamisesta. Hallitus ei ole väitteiden mukaan kiireiltään ehtinyt valmistella lakiesityksiä ja seurauksena olisi tämän vuoksi ollut hiljainen kevät valiokunnissa.

Vaalikampanjat vievät rahaa ja ehdokkaat hankkivat sitä hyvin kirjavin keinoin. Nykykäytännön mukaan ehdokkaiden tulee tehdä selvitys yli 1700 euron lahjoituksista, mutta todellisuudessa kaikki eivät ole noudattaneet lakia ja ilmoitukset ovat olleet ylimalkaisia. Osa ilmoituksista on jätetty tieten tahtoen vajaiksi, koska lain rikkomisesta ei seuraa rangaistusta. Lakia onkin ryhdytty tältä osin korjaamaan ja päivitys on tiedossa ellei nyt ensin syksyn kunnallisvaaleihin niin viimeistään sitten ensi kesän europarlamenttivaaleihin mennessä. Sanktiointi tullee olemaan yksi lain uudistus. Muitakin muutoksia on jo ehditty ehdottaa, kuten lahjoitusten ylärajaa ja lahjoittajien rankaisemista.

Vaalirahoituskeskustelu kestää vielä yhden ehdotuksen. Ehdottaisin yhteistä vaalirahakassaa, johon lahjoittajat antavat lahjoituksensa eräpäivään mennessä. Eräpäivä on hyvissä ajoin ennen kuin varsinainen vaalikampanjointi alkaa, sillä vaalikassasta jaetaan kristillisellä tasajaolla kaikille ehdokkaille yhtä suuri summa. Kassan ylimpänä varainvartijana voisi toimia sisäasianministeriö tai vaihtoehtoisesti valtionvarainministeriö. Jokainen ehdokas saisi siis yhtä suuren osuuden yhteisestä vaalikassasta eikä muita rahoituslähteitä saa käyttää.

Järjestettiinpä vaalirahoitus miten tahansa löytyy jokaisesta ratkaisumallista porsaanmentävä aukko. Rahoittajat keksivät varmasti kiertoteitä, joilla omaa ehdokasta tuetaan suoraan. Harvat lahjoittajat ovat pyyteettömiä. Lahjoitukselle toivotaan enemmin tai myöhemmin ellei muuta niin ainakin kuvainnollinen vastapalvelus. Vaikka Suomessa ei virallisesti juuri korruptiota olekaan, ovat viimeaikaiset vaalirahakeskustelut tuoneet päivänvaloon mitä kummallisimpia kytkentöjä poliitikkojen ja lahjoittajien välillä. Esiintulot ovat paikoin olleet niin ilmeisiä, että vain sokea Reetta voi enää sanoa olevansa autuaan tietämätön kaikesta tapahtuneesta. Vaalikampanjoinnin kulut ovat jo nyt karanneet monien käsistä ja tulevaisuus on tuskin yhtään käytyjä kampanjoita halvempi. Rahaa tarvitaan jatkossakin ja anteliaita lahjoittajia löytyy entiseen malliin. Toivoa vain sopii, että ehdokkaat ajattelisivat lahjoittajia ja lahjoituksia eettisesti eivätkä verhoutuisi teknisten ja juridisten sanankäänteiden taakse.