Uutisista hyvää iltaa

Vierailin tänään erään ryhmän kanssa Yleisradion uutistoimituksessa ja kiertelin muutenkin eri puolilla Pasilanmäen kampusta. Aamupäivällä käväisimme studio kolmosessa, jossa parhaillaan purettiin lavasteita seuraavaa nauhoitusta varten. Ylen väki esitteli ryhmällemme studion tiloja ja tekniikkaa. Nykyaikainen televisiotuotanto on pitkälti tietotekniikan varassa eikä analogisia järjestelmiä enää juuri näkynyt kuin joissakin erityistehtävissä. Tietotekniikka on tuonut tullessaan lukuisat konesalit eri puolille tuotantotiloja. Serverifarmit ja räkit olivat melkein yhtä yleinen näky kuin sadat ja taas sadat televisiomonitorit ympäri Ylen tiloja. Tekniikka on muuttunut lyhyessä ajassa valtavasti. Enää ei riitä, että osaa käyttää laitteita vaan pitää vähän myös ymmärtää tietojärjestelmienkin päälle.

Nauhurifarmi
Kuva
Matti Mattila

Studiosta siirryimme ohjaamon ja äänitarkkaamon jälkeen lähetyskeskukseen. Siellä pääsimme jälleen tutustumaan uusiin tuotantojärjestelmiin, kuten leikkaamoon, jossa editoitiin nauhoituksia. Leikkauksetkin tehdään nykyaikaisesti tietokoneella ja monipuolisilla ohjelmistoilla. Materiaali siirtyy verkossa työasemalta toiselle. Läksyssä eli lähetyskeskuksessa näimme myös nauhuriryppään, jolla siirrettiin vanhoja kuvanauhoja digitaaliseen muotoon. Laitteita tuntui olevan joka lähtöön. Koneita hyrräsi kaikkialla niin valtavasti, että hetken olo tuntui kuin ruotsinlaivalla, jossa käy samanlainen tasainen hyrinä. Monia tuotantotiloja oli uusittu ja siellä täällä studioita ja tarkkaamoita saneerattiin uudenaikaisiksi tietotekniikkaa pursuaviksi työtiloiksi.

Uutisstudio
Kuva
Matti Mattila

Iltapäivän kierroksemme suuntasi Ylen uutistoimitukseen. Siellä saimme nähdä hektistä uutistoimitustyötä niin kotimaan toimituksessa kuin uutistoimistossakin. Kierroksen kohokohta oli ehdottomasti vierailu uutisstudiossa, siinä aivan samassa studiossa, jonka valtakunta näkee useita kertoja päivässä ja josta lähetetään Ylen pääuutiset. Studio oli tyhjillään käyntimme aikana, joten pääsin myös kokeilemaan, miltä tuntui istua sen kuuluisan uutispöydän takana uutistenlukijan tuolilla. Joskus aikoja sitten kiersi urbaani legendaarinen kysymys, istuvatko vai seisovatko uutistenlukijat lähetyksen aikana. Valokuvani todistaa, että studiossa on tuoli, joten ainakin nykyään uutisankkurit istuvat mukavasti pöytänsä ääressä. Uutisstudio taitaa olla se kaikkein pyhin paikka, vaikkakin vierailevalle ryhmälle se oli tällä kertaa avoinna. Kokeilimme myös, miltä kasvomme näyttivät televisioruudussa, kun ykköskamera kytkettiin päälle ja kuva ohjattiin sille satatuumaiselle plasmanäytölle, jolta näytetään muun muassa sääkartat lähetyksen lopussa.

Puoli setisemän
Kuva
Matti Mattila

Mielenkiintoinen kierroksemme päättyi myöhemmin iltapäivällä Isoon Pajaan. Siellä kävimme tutustumassa viime syksynä aloittaneeseen Puoli seitsemän -studioon. PS on uusi ajankohtaisohjelma, jossa ruoditaan puolihumoristisesti ajankohtaisia asioita puoli seitsemältä alkavassa makasiiniohjelmassa. Ohjelman yksi tunnetuista juontajista on Peter Nyman, joka on tuttu monista muista televisioproduktioista. Melkein koko päivän kestänyt tutustumiskäynti Yleisradiossa oli erittäin hyödyllinen. Sain paljon tietoa televisiotuotannosta ja ennen kaikkea siihen liittyvistä tietojärjestelmistä, joita ilman nykyaikainen lähetystoiminta ei ole mahdollista.

Käynti avarsi myös käsitystäni paljon puhutusta Yleisradion rahoituksesta. Kun katselin niitä kaikkia laitemassoja, saatoin ymmärtää, että sellaisen kaluston hankkiminen vaatii melkoisia pääomia. Hintavien hankintojen jälkeen tuotantovälineiden käyttöasteet ovat jotakuinkin sataprosenttisia, sillä yhtään kameraa, yhtään leikkaamoa tai yhtään nauhuria ei ole varaa seisottaa joutilaana. Jatkuva käyttö myös kuluttaa värkkejä, joten ylläpitokin on huomioitava. Koko show vaatii siis melkoisen leegion ammattilaisia käyttämään ja huoltamaan arvokkaita tuotantovälineitä. Pienistä puroista kasvaa iso virta ja tämän ekskursion jälkeen on helppo ymmärtää, että televisiotuotanto kysyy rahaa. Päätin kierroksen Pasilassa tyytyväisenä, tyytyväisenä siitä, että Ylen rahoitukseen tarkoitetut varat eivät suinkaan valu Kankkulan kaivoon.

Julkaistu tiistaina 26.1.2010 klo 18:43 avainsanalla viestintä.

Edellinen
P-peli
Seuraava
2KX