Tiukutus

punatulkku
Kuva
Jeffrey A Wilson

Istuin tänään paikallisjunassa muutaman aseman välin. Kauempaa vaunuosastosta kuului suloinen tiukutus. En nähnyt, ketkä olivat äänessä, mutta varmaankin vielä alle kouluikäiset lapset kävivät kovaäänistä ja vilkasta keskustelua päivän tapahtumista. Vaikka en kuunnellut heidän jutusteluaan, sai tuo kimeä-ääninen ja innokkaalta kuulostanut puhe hymyn suunpieliini. Lapsilla tuntui olleen paljon kerrottavaa äidille, joka mitä ilmeisimmin oli ollut lasten mukana päivän seikkailuissa. Pikkulasten kimakka ääni oli mukavaa vaihtelua muuten usein niin hiljaiseen vaunuosastoon tai aikuisten toisinaan aggressiiviseen puhelinkeskusteluun.

Kun itse olin vähän nuorempi, saattoi joku sanoa, että kimeä ja innokas puhe oli tiukutusta. Kielitoimiston sanakirja tuntee sanan tiuku, jolle on kaksi selitystä. Ensinnäkin tiukulla tarkoitetaan puhekielessä kelloa eli ajannäyttäjää. Silloin tällöin saattaa kuulla jonkun kysyvän: "Mitä sun tiukus näyttää?" Toisen selityksen mukaan tiuku on kulkunen eli pieni metallikello. Nykysuomen etymologinen sanakirja tuntee myös verbin tiukuttaa. Sanakirjan mukaan tiukuttaa on linnun sirkuttamista merkitsevä sana, joka on aikojen saatossa syntynyt äänteellisen motivaation pohjalta. Pikkulintujen sirkutus onkin usein kimeää ja kovaäänistä, mistä lienee syntynyt myös mielleyhtymä lasten kimakalle äänelle. Nykypäivän puhekielessä en ole enää kuullut kenenkään käyttävän sanoja tiukuttaa tai tiukutus, vaikka sanat on tunnettu suomen kielessä jo 1700-luvun lopulta lähtien.

Julkaistu keskiviikkona 29.7. klo 18:43 avainsanalla lingvistiikka.

Edellinen
Mobiilipelaaminen on kokeneenkin pelaajan ystävä
Seuraava
Lanka tangolla - osa 1
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä