Taskukello - osa 1

Vielä muutama vuosikymmen sitten rannekello oli tuiki tavallinen ajannäyttäjä. Mekaaniset rannekellot muuttuivat viimeistään 1970-luvulla digitaalisiksi, kun markkinoille alkoi vyöryä numeronäytöllä varustettuja kelloja, joiden tavaramerkkinä olivat punahehkuiset diodinumerot. Kellot kehittyivät nopeasti mitä monipuolisimmiksi aikaraudoiksi. Digitaaliset kellot saivat uusia ominaisuuksia ja nestekidenäytöille ilmestyivät jopa analogisesta kellosta tutut viisarit. Matkapuhelinten yleistyminen muutti kaiken. Kellot vaihtuivat kännykän näytöksi ja ajan sai selville yksinkertaisesti kurkkaamalla puhelimensa näyttöä.

Taskukello
Kuva
Laurence Johnson

Itse luovuin rannekellosta pian kouluvuosien jälkeen ja tulin hyvin toimeen ilman sitäkin. Erityisesti kotimaan isoimmissa kaupungeissa kelloja tuntuu olevan yleisillä paikoilla riittämiin niin, ettei tarvitse kuin päätään kääntää ja jo on aika tiedossa. Myöhemmin otin käyttöön kännykkäni kellon muiden tavoin. Ostinpa vajaa kymmenen vuotta sitten jopa oikein tarkoitukseen sopivan matkapuhelimen, jossa kellonaika oli helposti näkyvissä. Kaikkien näiden vuosien aikana olen kuitenkin kaivannut pienempää ajannäyttäjää ja mieluummin sellaista taskuun sopivaa. Taskukello ei ole uusi keksintö, sillä ensimmäisiä taskunauriita käytettiin jo 1500-luvulla. Myös taskukellot ovat kehittyneet siinä missä rannekellotkin. Nykyaikaiset taskukellot ovat kuitenkin säilyttäneet funktionsa erityisesti taskukellona, vaikka niiden koneistot ja ulkoasut ovat nykyaikaistuneet.

Taskukello
Kuva
Halfrain

Vuosien mietinnän jälkeen päätin vihdoin hankkia taskukellon. Vanha Motorolan simpukkapuhelimeni on kooltaan sen verran paksu, etten viitsi kuljettaa sitä taskussa ja rannekello ei tule vieläkään kyseeseen. Pieni, ohut ja kevyt taskukello alkoi tuntua oikealta ajannäyttövälineeltä, joten aloin etsiä sopivaa taskunaurista ensin kotimaisten kelloliikkeiden verkkosivuilta. Tarjonta oli vähänlaista ja kehnoa. Enimmäkseen valikoimissa oli vanhanaikaisen näköisiä Leijona-taskukelloja, joissa oli vielä usein avattava kansi. Kannen avaaminen on ylimääräinen vaihe, kun pitää vain katsoa kellonaikaa, joten taskukelloni piti olla sellainen, josta näkee ajan vaivattomasti. Koska kelloliikkeiden valikoimista en löytänyt sopivaa kelloa, siirryin käytettyjen tavaroiden osto- ja myyntisivustoille. Tulos oli sielläkin sama eli myynnissä oli enimmäkseen ylihinnoiteltuja vanhoja isoisän perintökelloja 1900-luvun alkupuolelta.

Julkaistu lauantaina 9.4.2016 klo 15:35 avainsanalla pukeutuminen.

Edellinen
Prometheus-elokuva
Seuraava
Taskukello - osa 2
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä