Viihdytin jälleen itseäni muutama ilta taaksepäin katsomalla Prometheus-tieteiselokuvan. Vuonna 2012 valmistuneen filmin on ohjannut sci-fi-leffoja ennenkin filmannut Ridley Scott, ja miehen kädenjälki olikin selvästi nähtävillä tässäkin tuotoksessa. Prometheus on tietyllä tavalla mielenkiintoinen, sillä sen juoni sivuaa osittain sveitsiläisen tieteiskirjailija Erich von Dänikenin samansuuntaisia ajatuksia. Tarinassa etsitään ikuisen elämän lähdettä, jonka arvioidaan löytyvän kaukaiselta planeetalta jossakin universumin tutkimattomissa syövereissä. Däniken heitti aikoinaan ilmaan ajatuksen, että ihmiset olisivatkin itse asiassa avaruusolentojen jälkeläisiä. Upporikas teollisuuspohatta Peter Weyland lähettää tutkimusretkikunnan humanoidien perään, sillä Skotlannista löytyy vuonna 2089 jonkinlaisia todisteita tähtien takaisista vierailijoista.

Leffa on melko tavanomainen avaruussatu. Lavastus ja erikoistehosteet ovat näin tietotekniikan aikakaudella näyttävät ja mahtipontiset. Toisaalta, kovin paljon tekniikka ei näyttäisi kehittyvän seuraavan sadan vuoden aikana, kun avaruusmatkailijoiden menopelit tuntuvat olevan viime vuosisadan puolelta. Tarina on sen verran tavallinen, ettei se pääse yllättämään, ja monet juonenkäänteet voi melkein arvata etukäteen. Parituntinen Prometheus on jonkinlainen uudelleenfilmatisointi Alien-kulttielokuvasta, joka sekin on Scottin ohjaama kauhuelokuva melkein neljänkymmenen vuoden takaa vuodelta 1979. Filkassa on paljon Alienista lainattuja elementtejä, mikä tekeekin siitä kovin tylsämielisen. Lopussa vieläpä vilahtaa itse Alien kuin pisteenä vähän huonolle leffalle.