Suklaatorttu paistamatta

suklaatorttu
Kuva
Dani Lurie

Herkullisen suklaatortun voi pyöräyttää ilman paistamista ja siis ilman uunia. Nopeatekoinen torttu syntyy vaivattomasti ja sen voi valmistaa jo muutamaa päivää ennen tarjoilua. Maittavan herkun pohjaksi tarvitaan vain keksipaketti, jonka murskatut keksit voin kanssa muodostavat suussa sulavan suklaisen jälkiruuan.

Suklaatorttu

8 annosta
  • 200 g Digestive-keksejä
  • 2 dl kuohukermaa
  • 100 g voita
  • 100 g tummaa suklaata
  • 100 g maitosuklaata
  • 2 rkl pölysokeria
  • 1 rkl vaaleaa siirappia
  • 1 tl vaniljauutetta

Murskaa keksit pieniksi muruiksi. Sulata voi ja siirappi mikrouunissa. Sekoita sulanut voi-siirappiseos keksien joukkoon. Levitä seos vuokaan, jonka halkaisija on noin 23-25 cm. Siirrä jääkaappiin jäähtymään täytteen valmistamisen ajaksi. Paloittele suklaa suureen kulhoon ja sulata puolella teholla mikrouunissa noin minuutin ajan. Sekoita ja sulata vielä noin minuutti. Lisää joukkoon vaniljauute ja pölysokeri siivilöimällä. Vatkaa kerma kunnes siitä tulee juuri ja juuri kiinteää. Kaada kermavaahto sulaneen suklaan sekaan. Ota pohja jääkaapista ja kaada suklaaseos pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Anna jäähtyä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia mutta enintään kaksi päivää. Koristele pinta ohuelti pölysokerilla ennen tarjoilua.

Julkaistu Tuesdayna 20.3.2012 klo 16:49 Ruokaohjeet-luokassa.

Edellinen
Tekoälyn personoinnin periaatteita - osa 12
Seuraava
Selkä selkää vasten