Skrolli-lehti

Mediatalot ovat viime aikoina ilmoittaneet monien lehtien lopettamisista. Tutut painetut printtilehdet, kuten City ja Suosikki sekä monet muut ladelmat ajettiin alas viime vuonna. Samaan aikaan vieläkin tunnetummat sanomalehdet kutistuvat entisistä lakanakokoluokistaan yhä vain pienemmiksi. Lehtikustannuksessa taidetaan todellakin elää kovia aikoja, kun mainostajat ja ennen kaikkea lukijat kaikkoavat kiihtyvään tahtiin Internetin houkuttelevampaan maailmaan. Kustannustoiminnan olisi pitänyt jo vuosia sitten olla rohkeammin mukana sähköisessä julkaisemisessa, mutta ala katsoi parhaakseen ryhtyä taistelemaan uusia tulokkaita, kuten tabletteja ja lukulaitteita vastaan jos jonkinlaisilla tekosyillä, joista päällimmäiseksi nostettiin usein tekijänoikeusasiat. Ala voi enää vain kyynel silmäkulmassa katsoa, miten uudet reippaat mediayrittäjät valtaavat uusilla medioillaan ja ideoillaan lukijakunnan, ja miten he syövät viimeisetkin liiketoiminnan mahdollisuudet vanhoilta dinosauruskustantajilta. Eniten olen ihmetellyt, miksi suomalaiset kustantamot eivät ole ryhtyneet julkaisemaan kirjoja print-on-demand-konseptilla kuten niin moni ulkomaalainen yritys jo nykyään tarjoaa Suomeenkin asti tällaista palvelua toimituskuluista ja pitkistä toimituksista huolimatta. Yhä edelleen vanhat kustantajat luottavat suuriin fyysisiin painosmääriin, joita ostavat oikeastaan kohta enää vain ani harva. Sähköisiä kirja- ja lehtiversioita on saanut odottaa ja varmaan saa odottaa vielä pitkään.

Skrolli-lehti 1/2013

Skrolli-lehti sen sijaan on pirteä uusi tulokas lehtimaailmassa. Skrolli on perinteisesti paperille painettava ja toistaiseksi täysin vapaaehtoistyönä toimitettava tietotekniikkalehti. Lehtiprojekti käynnistyi puolisen vuotta sitten syyskuussa 2012 ja lehden ensimmäinen numero on ilmestynyt vastikään maaliskuun loppupuolella. Uuden printtilehden käynnistäminen edellä kuvatun alan heikkojen näkymien varjossa on melkoisen uskalias teko, mutta mielestäni se on erittäin kannatettava ja rohkea aluevaltaus. Tietotekniikassa tosin on tarjolla paljon kotimaisia ja vielä enemmän ulkomaisia lehtiä jo ennestäänkin, joten Skrollin pitänee erottua joukosta omanlaisella sisällöllään. Tässä mielessä lehti onnistunee, sillä se painottaa sellaisia aiheita ja näkökulmia, joita kaupallinen tietotekniikkamedia väheksyy. Aivan kuten itse lehden syntykin se korostaa tee-se-itse-asennetta, syvää paneutumista asioihin ja taidon ja ymmärryksen kehittämistä kulutuskeskeisyyden sijaan. Luvassa on siis uudenlainen näkökulma tuttuun aiheeseen. Lukijan ei kuitenkaan tarvitse olla alan huippuasiantuntija ymmärtääkseen kirjoituksen, sillä aiheita pyritään käsittelemään kohtuullisen kansantajuisesti. Odotankin jännityksellä ensimmäisen lehden ilmestymistä postiluukusta, sillä tilasin 30 euron hintaisen vuosikerran heti lehdestä kuultuani. Sähköisen nettiversion olen jo saanut ja alku tuntuu erittäin lupaavalta. Lehti on mielenkiintoinen ja täynnä oivaa luettavaa myös tällaiselle konkarille, joka on työskennellyt alalla jo yli 30 vuotta. Toivonkin Skrolli-lehdelle menestyksekästä tulevaisuutta ja hyvää jatkoa.

Julkaistu lauantaina 30.3.2013 klo 15:33 Lehdet-luokassa avainsanalla viestintä.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 64
Seuraava
Tähtishakki - osa 10