Seinäkalenteri 2010

Vuosi päättyy reilun kolmen viikon kuluttua. Samalla tulee täyteen kymmenen vuotta uutta vuosituhatta. Joidenkin mielestä vuosi 2000 oli viime vuosituhannen viimeinen vuosi, mutta oman ajanlaskuni mukaan se on 2000-luvun ensimmäinen vuosi. Vuosi on vierähtänyt taas nopeasti ja uusi vuosi tulee aivan kuin yllättäen. Joulukuu on monella tavalla juhlallista aikaa. Tänään me suomalaiset juhlimme itsenäisyyttämme, jota myös kynsin hampain puolustettiin 70 vuotta sitten. Tuolloin monet menettivät henkensä rintamalla, mikä oli raskas uhraus, jotta tänään voimme yhä elää vapaassa Suomessa. Menneet ovat tietenkin menneitä, mutta kaikkein kalleimpansa antaneita pitää muistaa, sillä vapaa Suomi ei ole itsestäänselvyys.

Seinäkalenteri 2010

Vuoden vaihtumisen merkiksi julkaisen jälleen kuvitetun seinäkalenterin. Olen laatinut kalenterin A4-kokoon, ja se on helppo tulostaa väritulostimella hyvälaatuiselle paperille. Jokainen kuukausi on omalla sivullaan ja jokaisessa kuukaudessa on jokin vuodenaikaan liittyvä valokuvani. Osan kuvista olen ottanut tämän vuoden aikana, mutta joukossa on muutama vanhempikin kuva elävöittämässä kalenteria. Seinäkalenteri vuodelle 2010 on lahja blogini lukijoille. Sen voi ladata ilmaiseksi PDF-muodossa joko suomenkielisenä tai kansainvälisesti englanninkielisenä. Jaan kalenteria maksutta Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-JaaSamoin 3.0 Muokkaamaton -lisenssillä.

Julkaistu Sundayna 6.12.2009 klo 11:58 avainsanoilla askartelu, harrastukset ja valokuvaus.

Edellinen
Kuvakirja Kuolemajärveltä
Seuraava
Amerikkalaisia jouluherkkuja