Amerikkalaisia jouluherkkuja

Suomi-USA 4/2009

Suomi-Amerikka yhdistysten liiton uusin jäsenlehti Suomi-USA (4/2009) on jälleen ilmestynyt. Vuoden viimeisessä lukupaketissa esitellään houkuttelevia amerikkalaisia jouluherkkuja ja haastatellaan asiaan omistautuneita kokkeja. Laajat naisen asemaa käsittelevät artikkelit kertovat mielenkiintoisella tavalla mm. naisten oikeuksien historiasta Yhdysvalloissa. Matkailijoitakaan ei ole unohdettu. Lehdessä tehdään useita virtuaalimatkoja laajan mantereen eri puolille. Manhattanilta on vain kivenheiton matka kuvauksellisen kauniiseen Hudson-laaksoon. Jäsenlehti esittelee luonnollisesti myös vastikään neitsytristeilynsä tehneen maailman suurimman M/S Oasis of the Seas -matkustaja-aluksen. Tuhdin paksussa lehdessä on paljon luettavaa loppuvuoden pimeisiin iltoihin ja miksipä ei myös joulun hiljaisiin hetkiin. Joulua odotellessa ehtii mainiosti tutustua amerikkalaisten jouluherkkujen resepteihin ja valmistaa vaihteeksi jouluisen paahdetun kalkkunan.

Julkaistu maanantaina 7.12.2009 klo 19:17 Lehdet-luokassa.

Edellinen
Seinäkalenteri 2010
Seuraava
Ilmastokokouksen kahdet kasvot