Viime eduskuntavaalien jälkeinen vaalirahoitus nosti aika ajoin kiivaanakin käyneen keskustelun. Ehdokkaiden vaalirahoituksesta löytyi suurennuslasilla tarkasteltuna kaikenlaista tonkimisen arvoista. Media on riemuinnut rahoituksen salamyhkäisyydestä nousseesta debatista. Kiviä ja kantoja käännellessään tutkivat journalistit ovat törmänneet jos jonkinlaisiin rahoituskuvioihin. Osa löydöksistä on tuiki tavallisia rahanvälityskuvioita, joista tosin on väen väkisin yritetty muodostaa kansakuntaa kohahduttavia sensaatioita. Osa tutkimuksen tuloksista on johtanut jo päiden putoamiseen. Kaikki koettu on herättänyt kysymyksen, onko vaalirahoituksessa jotain korjattavaa.
Nykyisessä vaalirahoituskäytännössä lienee korjattavaa ja sitä pohtimaan asetettiin niin sanottu (Lauri) Tarastin työryhmä. Julkisuudessa alkoi uusi keskustelu työryhmän vielä keskeneräisistä pohdinnoista ja uudistettavan vaalirahoituksen oikeudenmukaisuudesta. Osa puolueista vaati rahoituskattoa ja osa vastusti sitä jyrkästi. Eräät halusivat julkistaa rahoittajien nimet, mutta vain tietyn summan jälkeen. Vaalirahoituksen sormeileminen on herkkä aihe, sillä puolueet painivat tässä suhteessa eri sarjoissa. Olen eräissä yhteyksissä aiemmin esittänyt vaalirahoitukseen tietynlaista kassamallia, joka nopeasti ajateltuna kuulostaa demokraattiselta.
Uusi vaalirahoitusmalli
Nykymuotoisessa vaalirahoitusmallissa rahoittajat antavat tukensa suoraan vaaliehdokkaille tai heidän tukiyhdistyksilleen. Rahoituksella pyritään luonnollisesti vaikuttamaan oman puoluepoliittisen näkökannan tukemiseen, josta seuraa vinoutuma, mikäli tuki kanavoituu voimakkaasti vain tietyille poliittisille suuntauksille. Kassamallissani rahoittajat antavat tukensa yhteiseen vaalirahoituskassaan, josta jaetaan tukea tasaisesti kaikille ehdokkaille. Kassa ottaa tukiaisia vastaan keskeytyksettä eli siis myös vaalien välissä ja rahastoi varat seuraavaa vaalia varten. Kassamalli mahdollistaa rahoittajien vaalituen jaksottamisen yhden kertasumman sijaan pienempiin summiin koko vaalikaudelle, jolloin vaalirahoitus ei suotta rasita esimerkiksi organisaation kirjanpitoa vain yhdellä tilikaudella.
Harmaa talous on toinen ikuisuudelta tuntuva keskustelunaihe. Erityisesti rakennusalalla harmaa työvoima on ollut puheenaiheena pitkään. Harmaan talouden ehkäisemiseksi on viimeksi esitetty käänteistä arvonlisäveromenettelyä, sillä juuri tämänkaltaiset yhteiskunnalle kuuluvat läpikulkuerät tuppaavat jäämään yrittäjien taskuun. Oikeastaan näitä läpikulkueriä ei aina edes hinnoitella, mikä vääristää kilpailua. Epärehellinen yrittäjä voi pitää hinnoittelunsa jopa viidenneksen halvempana kuin kilpailijansa, joka tilittää arvonlisäverot asianmukaisesti. Verot eivät ole ainoita maksuja, jotka jäävät tilittämättä harmaassa taloudessa. Näppejään jäävät nuolemaan myös eläkevakuutusyhtiöt ja muut instanssit, joille niin sanotut palkan sivukulut kuuluisivat.
Uusi tilitysmalli
Olen johtanut uudesta vaalirahoitusmallistani uuden tilitysmallin harmaan talouden ehkäisemiseksi. Tässä mallissa toimii välittäjä, jolle työn tilaaja ensin maksaa sovitun suorituksen. Välittäjä puolestaan tilittää työn tekevälle yrittäjälle tai urakoitsijalle hänelle kuuluvan osuuden vähentäen tilaajan maksamasta summasta ensin viranomaismaksut. Malli on yksinkertainen ja tuo monia etuja talouteen. Välittäjänä voisi toimia esimerkiksi verottajan verotili tai jo nyt netissä toimiva palkanlaskentapalvelu, joten varsinaista uutta byrokratiaa välitystoiminnan toteuttamiseksi ei tarvitse rakentaa. Välitys voidaan toteuttaa siis jopa täysin automaattisesti nykyaikaisia tietojärjestelmiä hyödyntäen. Oheisessa kuvassa on malliratkaisu arvonlisäveron tilityksestä. Malli toisaalta sopii kaikenlaisten maksujen välittämiseen.
Rahankäsittelymallien tulevaisuus
Pitkällä tähtäimellä molemmat esittämäni rahankäsittelymallit voitaisiin yhdistää. Yhteinen tilityskassa sekä vaalirahoitukselle että viranomaismaksujen välittämiseen on helppo toteuttaa laajentamalla esimerkiksi verotilin käsitettä kattamaan kaikenlaisten maksujen välitys. Vaalirahoitusta hoitava tilityskassa voisi vaalien välissä lainata rahaa pankkien tavoin. Harmaan talouden torjumiseen tarkoitettu välittäjä voisi pidättää maksusuorituksen kunnes työn tilaaja on saanut tilaamansa suoritteen. Näin voitaisiin välttyä petoksilta, vaikka tästä harmaassa taloudessa ei liene niinkään kysymys. Villeimmissä suunnitelmissa varoja välittävä malli voisi lopulta muuntua valtiolliseksi kansalaispankiksi, jonka tehtävä tosin olisi rajattu nimenomaan erityisesti ehdottamieni rahankäsittelymallien toteuttamiseen ja pienimuotoisten eli mikrolainojen myöntämiseen. Monipuolisimmillaan palvelu voisi toimia jopa vaaliehdokkaiden tauluhuutokauppana ja kirjakauppana.
Mikään rahanvälitysmalli tuskin on aukoton. Ihminen on hyvin kekseliäs ja oivaltaa varmasti uusienkin mallien porsaanreikien hyödyntämisen. Uudistuksille voidaan asettaa myös muitakin kuin vain tehokkuusvaatimuksia. Eräs (vaihtoehtoinen) vaatimus voisi olla oikeudenmukaisuus, joka voisi toteutua uudenlaisessa vaalirahoitusmallissani. Varmasti näitäkin esittämiäni malleja on pohdittu eri työryhmissä, mutta niitä vain ei ole julkistettu. Osasyy hyvien ratkaisumallien hylkäämiseen voi olla juuri niiden liian hyvä demokraattisuus. Joskus tuntuu aivan siltä kuin poliitikot oikein tahtoisivatkin mahdollisimman monimutkaisen järjestelmän, jonka suojissa sitten voi harjoittaa laillisuuden rajamailla tasapainoilevaa politiikkaa.