Viime kuukausina keskustelut ovat käyneet kiivaasti rahamarkkinoiden ja maailmantalouden ympärillä. Äänekkäämpi polemiikki sai alkunsa Kreikan talousongelmista, ja pian vastaavia murheita alettiin nähdä yhden jos toisenkin eurooppalaisen valtion taloudessa. Seuraavaksi olikin sitten vuorossa Irlanti. Spekulaatiot dominoefektin jatkumisesta siirtyivät Portugaliin, Espanjaan, Italiaan ja kohta jo Ranskaankin. Tässä välissä maailman suurimmaksi talousmahdiksikin tituleerattu Yhdysvallat oli ajautumassa omaan talousongelmaansa, joka vain täpärästi ja kuin elokuvista ikään saatiin estettyä juuri viime minuuteilla. Keskustelu maailman raha-asioista käy parhaillaan kovilla kierroksilla. Jotkut poliitikot ehdottavat Kreikan irtautumista eurosta. Toiset puolestaan ehdottavat, että Suomi irtautuisi eurosta ja alkaisi käyttää kruunuja yhdessä eteläisen naapurimaansa, Viron kanssa.

Markkinat ovat rauhattomia. Poliitikot, joiden tehtävänä on valtiontalouden hoitaminen, eivät ole kyenneet antamaan pääomamarkkinoille uskottavaa signaalia maiden talouden tulevaisuudesta. Sijoittajat eivät oikein luota valtioiden talouspolitiikkaan ja niinpä ylimääräiset rahat on sijoitettu muihin instrumentteihin, kuten kultaan, jonka katsotaan näinä epävarmuuden aikoina olevan turvallisempi sijoituskohde. Samaan aikaan luottoluokituslaitokset heittelevät luokituksiaan kuin luita koirille. Firmat ja valtiot kokevat nousuja ja laskuja. Siinä samassa lainojen korot heittelehtivät kuin kumipallo. Erikoisinta koko asetelmassa ovat nimenomaisesti nämä luottoluokittajat, joista nimekkäimmät ja arvostetuimmat ovat kaikki yhdysvaltalaisia. En epäile näiden laitosten kykyä arvioida Euroopan taloustilannetta ja poliittisia tavoitteita, mutta pelko kotiinpäin vetämisestä ei ole kaukana. Globaali talous on kutistunut melkein hallittavaksi kokonaisuudeksi ja taloustilanteiden arviointi pitkienkin matkojen takaa osallistumatta paikan päällä tehtäviin arvioihin saattaa olla nykyään mahdollista.

Taloustilanne niin Euroopassa kuin vähän joka puolella maailmaa on kieltämättä haasteellinen. Epäselvät tulevaisuuden visiot ruokkivat äänekkäitä Euroopan Unionin ja yhteisvaluutan arvostelijoita. Joidenkin puheenvuorot sisältävät absurdeja heittoja, mutta niinhän se pitää ollakin saadakseen äänensä kuuluville ja medianäkyvyyttä. Lähestyvät presidentinvaalit lisäävät vielä tarvetta olla esillä. Oppositiopuolueiden kannanototkin ovat kärjistyneet ja sanamuodot värittyneet. Terävät lausunnot ja itsekritiikin puute kuuluvat nyt päivän taktiikoihin. Ongelmat ratkeavat ennen pitkää ja valtioiden taloudetkin asettuvat aikanaan aloilleen. Seesteisiä aikoja odotellessa voimme joutua kokemaan melkoista talousturbulenssia, mikäli markkinat pääsevät valloilleen tai pahimmatkin uhkakuvat toteutuvat. Kaikkein hulluimpia ehdotuksia tuskin toteutetaan, mutta eipä kai sekään täysin mahdotonta olisi. Muutaman vuoden kuluttua voimme palata muistelemaan näitä aikoja ja silloin tiedämme, miten kaikki lopulta päättyi.