Minimalistinen käyntikortti

Bongasin tänään netistä mielenkiintoisen käyntikortin. Boris Smus on suunnitellut minimalistisen käyntikortin, jonka keskellä komeilee vain hänen sähköpostiosoitteensa. Osoitteen ympärillä on muutama ohjeteksti, jotka oikein tulkittuna kertovat rivistä muutakin kuin sähköpostiosoitteen. Boriksen minimaalinen käyntikortti on nerokas ja yksinkertainen. Kortissa on kaikki olennaiset tiedot paitsi puhelinnumero, jota Boris oman kertomansa mukaan ei olisi muutenkaan painattanut esille.

Dan Ryan on hieman samoilla jäljillä toteutettuaan lähes samanlaisen käyntikortin kuin Boriskin. Danin kortti eroaa vain siinä, että tekstin sijaan hän on painattanut kuvakkeet kertomaan sähköpostiosoitteensa eri osatekijät.

Boriksen ja Danin minimalistiset käyntikorttimallit eivät ole ainutlaatuisia. Lakshmanan (Lux) Narayan on toteuttanut pitkälti samanlaisen käyntikortin, mutta hänen versiossaan on mukana myös eräällä tavalla puhelinnumero, jonka virkaa toimittaa tosin skype-tunnus.

Mainiot minimalistiset käyntikortit ovat erinomaisia ainakin tietotekniikan ammattilaisille. Toisaalta nykyään hyvin monet ihmiset varmasti oivaltavat hieman kryptisen informaation näissä pelkistetyissä korteissa.

Julkaistu torstaina 18.8.2011 klo 18:15 avainsanalla viestintä.

Edellinen
Rahamarkkinoiden rauhattomuus
Seuraava
Tuulenkesyttäjä