Pieni väärinkäsitys

Virtasen pariskunta oli jo vuosien ajan yrittänyt saada lasta siinä kuitenkaan onnistumatta. Viimein he päättivät käyttää keinosiementäjää saadakseen perheensä alulle. Eräänä päivänä herra Virtanen lähti jälleen kerran töihinsä ja suuteli ovella vaimoaan poskelle ja sanoi:

- Minä lähden nyt Annikki. Sen keinosiemennysmiehen pitäisi olla täällä ihan pian.

- Puoli tuntia myöhemmin ovelta ovelle kiertelevä vauvavalokuvaaja soitti ovikelloa toiveenaan tehdä kaupat.

- Hyvää huomenta rouva. Te ette tunne minua, mutta olen tullut...

- Ei tarvitse kertoa, olenkin jo odottanut teitä, rouva Virtanen keskeytti.

- Niinkö? Valokuvaaja kysyi. No hyvä, sillä olen erikoistunut lapsiin.

Kuva
Ken Dodds

- Sitähän me mieheni kanssa toivoimmekin, tokaisi innostunut rouva.

- Olkaa hyvä ja tulkaa peremmälle. No niin, mistä aloitetaan, rouva Virtanen kysyi punastellen.

- Jättäkää kaikki minun huolekseni, valokuvaaja sanoi. Yleensä yritän pari kertaa sängyllä, kerran sohvalla ja ehkä pari kertaa kylpyammeessakin. Joskus takapihalla lumihangessakin on myös kivaa, siellä voi todella levittäytyä.

- Kylpyammeessa ja lumihangessa, ihmetteli rouva Virtanen. No ei ihmekään ettei Paavolla ja minulla ole onnistunut!

- Noh, rouva, ei kukaan meistä voi onnistua joka kerta. Mutta jos yritämme useista eri asennoista ja minä laukaisen kuudesta tai seitsemästä kulmasta, niin uskon että tulos miellyttää teitä.

- Toivottavasti tämä hoituu nopeasti, nielaisi rouva Virtanen.

- Rouva hyvä, minun työskentelytavoillani ammattilaisen täytyy saada työskennellä rauhassa. Olisi tietysti hienoa päästä sisään ja ulos viidessä minuutissa, mutta olen varma, että te pettyisitte siihen.

- Niinpä tietenkin… rouva Virtanen myönteli.

Valokuvaaja avasi salkkunsa ja otti esille valokuvia vauvoista.

- Tämä tehtiin linja-auton päällä Porvoon keskustassa vuosi sitten kesällä eräänä lauantaina keskellä päivää.

- Ei kai, rouva Virtanen ihmetteli.

- Ja nämä kaksoset onnistuivat hyvin ottaen huomioon, että heidän äitinsä kanssa oli erittäin vaikea työskennellä. Valokuvaaja ojensi rouva Virtaselle kuvan.

- Hän oli siis vaikea..., rouva Virtanen kysyi varovasti.

- Niin, ikävä kyllä. Loppujen lopuksi jouduin viemään hänet Korkeasaareen saadakseni homman hoidettua kunnolla. Ihmisiä parveili ympärillämme nähdäkseen paremmin.

- Siis muut ihmiset näkivät, rouva Virtanen kysyi silmät ällistyneinä ja hieman jo kiimaisena.

- Kyllä vain. Yli kolme tuntia siihen meni. Äiti valitti ja huusi koko ajan. Saatoin hädin tuskin keskittyä. Sitten alkoi jo hämärtää ja aloin räiskiä nopeammin. Lopulta kun oravat alkoivat nakerrella vehjettäni, laukaisin loputkin.

Rouva Virtanen nojasi eteenpäin. Tarkoitatteko, että ne todella alkoivat purra... öh... vehjettänne?

- Kyllä vain, rouva. No niin, jos te olette valmis, niin otan vain kolmijalkani esille, jotta pääsemme hommiin.

- Kolmijalan, rouva Virtanen kysyi huolestuneella, mutta samaan aikaan kiimaisella äänellä.

- Niin, rouva. Laitan vehkeeni sen päälle. Se on niin liian painava pidellä, kun alan toimimaan.

- Rouva? Rouva? Mikä teille tuli? Oletteko pyörtynyt...?

Julkaistu sunnuntaina 26.5.2013 klo 13:52 avainsanalla vitsit.

Edellinen
Ravintola La Famiglia
Seuraava
Koskenlaskija - osa 105
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä