Perjantaipulma 12/2008

Tänä vuonna pääsiäisen pitkäperjantai sattui juuri tälle päivälle. Eteläisessä Suomessa paistaa aurinko, joten tuskinpa tätä päivää tarvinnee viettää sisätiloissa. Illalla voi kuitenkin olla puutetta tekemisestä, joten silloin on paikallaan muistella vanhoja kompakysymyksiä. Ennen vanhaan pitkiä iltoja taitettiin kaikenlaisten kotiaskareiden parissa. Milloin askareet eivät vieneet liiaksi aikaa, oli aikaa leikeille, kilpailuille ja monenlaisille muille puuhasteluille. Tuolloin tapana oli silloin tällöin esittää kompakysymyksiä, joiden vastaukset olivat toisinaan vähintäänkin yhtä arvoituksellisia. Tämän viikon perjantaipulmassa on joukko vanhanajan kompakysymyksiä.

  1. Mikä luku tulee suuremmaksi, kun siitä ottaa pois yhden numeron?
  2. Kuinka pitkä matka on idästä länteen?
  3. Montako hernettä menee tyhjään lasiin?
  4. Kolme erikokoista aasia kulki maantiellä. Mikä niistä oli viisain?
  5. Mitä tekee kaksitoista koululaista junassa?
  6. Millaiseen lasiin on paras kaataa vettä?
  7. Miksi koira heiluttaa häntäänsä?
  8. Mitä voi löytää tyhjästä taskusta?
  9. Mitä ihmiset tekevät sateella?
  10. Mihin linnut lentävät?
  11. Milloin tyhmäkin on viisas?
  12. Mikä on aina valmis ja tehdään kuitenkin joka päivä uudestaan?
  13. Millä aamu alkaa ja ilta päättyy?
  14. Milloin jää jäljelle kymmenen, kun kymmenestä otetaan pois kymmenen?
  15. Tien toisella puolella kasvoi viisi koivua ja toisella kuusi. Montako puuta oli yhteensä?

Jos haluat vastata tehtävään, voit kirjoittaa kommentin, jossa ehdotat ratkaisua ja halutessasi voit myös perustella sitä. Kerron vastauksen ensi perjantain tehtävän yhteydessä. Siihen asti toivottelen mielenkiintoisia ratkaisuhetkiä.

Vastaus viime viikon pulmaan

Viikko sitten perjantaipulmassa 11/2008 oli tehtävänä jakaa 16 ruutua käsittävä neliö neljään samanlaiseen osaan. Erityisenä ehtona oli kyetä säilyttämään neliössä olevat rastit siten, että jokaisessa jäljelle jääneessä osassa on yhä yksi rasti jäljellä. Ratkaisu on verrattain yksinkertainen, kuten oheisesta kuvasta käy selville. Tällaisiin ongelmiin tuskin törmää aivan jokapäiväisessä elämässä, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Julkaistu perjantaina 21.3.2008 klo 10:05 avainsanalla pulmat.

Edellinen
Kiirustorstai
Seuraava
Hyvä matkalaukku