Hyvä matkalaukku

Matkailu on nykyään ympärivuotista. Pidemmät matkat tehdään kuitenkin edelleen kesälomalla, sillä aikaakin on kesällä enemmän. Nähtävyydet pohjoisella pallonpuoliskolla ovat myös kukkeimmillaan meidän kesäaikana. Matkalle otetaan tyypillisesti mukaan kaikenlaisia tarve-esineitä, kuten vaatteita, kosmetiikkaa, kamera ja muita käytännöllisiä tarvikkeita. Paljon matkaavan kannattaa kiinnittää huomiota tavaroidensa kuljettamiseen tarvittavaan matkalaukkuun. Matkalaukku on parhaimmillaan vuosia kestävä sijoitus, joka kulkee väsymättä mukana vuodesta toiseen. Hyvä matkalaukku on lisäksi joustava. Siihen tulee mahtua matkatavaroiden lisäksi tuliaiset. Painavaa laukkua ei juuri kukaan enää kanna kahvasta vaan vetää kätevästi perässään pyörillä. Hyvän matkalaukun ominaisuuksia ovat:

  • Kestävät pyörät
  • Vetokahva
  • Laajennettavuus
  • Joustava rakenne
  • Kevyt tyhjänä
  • Hyvät kantokahvat
  • Riittävästi lokeroja
  • Metalliset vetoketjut
  • Metalliset remmien lenkit
  • Nahkaiset remmit
  • Vähän muoviosia

Matkalaukun ominaisuuksia kannattaa vertailla kaupassa. Matkalaukkujen ominaisuuksiin voi tutustua myös Kuluttaja-lehden suuressa matkalaukkutestissä, joka ilmestyi elokuussa 2007. Vetokahvan on oltava tukevan tuntuinen eikä se saisi juurikaan heilua kiinnityksestään. Kahvan pituus on hyvä mitata oman pituuden mukaan, sillä liian matalalla oleva kahva rasittaa tarpeettomasti pitkän henkilön hartioita. Laukun pyörät kannattaa tutkia. Niiden on oltava laadukkaat ja kestävät. Metalliset osat ovat muovisia yleensä kestävämpiä, joten parasta olisi hankkia sellainen matkalaukku, jossa on laadukkaat osat. Laukun kulmissa olisi oltava vahvikkeet, sillä ne kärsivät kuljetuksessa yleensä eniten. Kun laukussa on mahdollisimman vähän ulkonevia osia, on laukulla pienempi todennäköisyys jäädä jumiin kuljetuksessa eivätkä osat vaurioidu kovin helposti. Käyttökelpoisuutta lisää mahdollisuus laajentaa laukkua tarpeen vaatiessa. Monissa matkalaukuissa on joustavat kannet ja hyviä laukkuja voi jopa avartaa yksinkertaisesti vain vetoketjua avaamalla.

Boxford-matkalaukku

Ranskalainen Longchamp-matkalaukku on erinomainen esimerkki laadukkaasta tuotteesta. Esimerkiksi miesten sporttinen Boxford-mallisto on monipuolinen ja kestävä. Mallistosta löytyy useita erikokoisia matkalaukkuja, matkakasseja, salkkuja ja käsimatkatavaroille omat laukut. Pyörillä varustettu Boxford-matkalaukku on tilava, sillä sen korkeutta voi säätää avaamalla laukun ympärillä kiertävän vetoketjun. Laajennettu laukku antaa jopa kymmenen senttiä lisätilaa, joka vastaa tilavuudeltaan jo käsimatkalaukun kapasiteettia. Longchamp-laukun vetokahva tuntuu kiinteältä, eikä se hölsky telineessään samalla tavalla kuin monien muiden tunnettujen laukkumerkkien kahvat. Mallistossa on myös perinteisiä matkakasseja, joita tyylikkäät miehet yhä käyttävät matkoillaan. Metalliset lenkit ja nahkaiset remmit sekä muut tukevat yksityiskohdat tekevät Longchamp-matkalaukuista kestäviä ja erittäin laadukkaita.

Etsin pitkään sopivan kokoista ja erittäin laadukasta matkalaukkua. Kiersin kymmeniä matkalaukkumyymälöitä lähes vuoden ajan, mutta en ollut tyytyväinen tarjontaan enkä laukkujen laatuun. Monien laukkujen ongelmana oli hölskyvä vetokahva. Vaikka myyjät kovasti yrittivät vakuutella, että se on ominaisuus, en mieltänyt huojuvaa kahvaa laadukkaaksi. Löysin lopulta erinomaisen laukun Long Champs Shopista, Pohjoisespalta. Pitkän vertailun ja tutkimisen jälkeen päädyin lopulta Boxford-malliston matkalaukkuun. Laukku edustaa juuri sellaista korkeaa laatua, kestävyyttä ja tilavuutta, jota olin hakenut jo pitkään. Suosittelenkin lämpimästi ranskalaisen Longchampin Boxford-malliston matkalaukkuja.

Julkaistu Saturdayna 22.3.2008 klo 18:11 avainsanoilla loma, matkailu ja shoppailu.

Edellinen
Perjantaipulma 12/2008
Seuraava
Pääsiäismunia