Orkesterin valmistelut

Viikko sitten keskiviikkona istuin Musiikkitalon parvella seuraten illan konserttia. Ylhäältä katonrajasta oli tavanomaista erilaiset näkymät alas lavalle, ja oloni oli kuin kärpäsellä katossa. Ilta oli tavallisesta konsertti-illasta hieman poikkeava muutenkin kuin vain istumapaikan suhteen. Otin nimittäin taskukameran mukaan tarkoituksenani ottaa valokuvia vähän epätavallisesta kuvakulmasta. Lukuisten valokuvien lisäksi filmasin lyhyen, noin minuutin mittaisen videon Helsingin kaupunginorkesterista, joka asettui paikoilleen valmiiksi illan esitystä varten. Varsinaista esitystä ei luonnollisestikaan voinut kuvata eikä äänittää, mutta pelkkä orkesterin valmistautuminen konserttiin on jo sinänsä ihan mielenkiintoista katseltavaa vaikka sitten lyhyeltä videolta.

Julkaistu torstaina 13.3.2014 klo 8:47 Musiikki-luokassa avainsanoilla konsertit, musiikki ja videot.

Edellinen
Oma HSL
Seuraava
Silmänisku