Nykyaikaamme leimaa kiire ja kaikenlainen helppous. Ruuanlaitto vie usein aikaa, ja jotkut kokevat sen vaivalloiseksi. Kokkaus on kuitenkin ihan mukavaa puuhaa, ja onnistuneet tulokset palkitsevat herkkusuut. Lasagne on yksi suosituimmista pastaruuista, mutta sen valmistaminen alusta loppuun vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Vuosia sitten minulla oli tapana silloin tällöin kokata maukas lasagne. Silloin valmistin kaikki itse paitsi lasagnelevyt. Erityisesti valkokastikkeen tekemiseen hurahti aikaa samoin kuin sen maukkaan jauhelihakastikkeenkin kanssa. Pitkän rupeaman jälkeen oli edessä vielä tunnin paisto uunissa.
Nykyään peruslasagne syntyy paljon vaivattomammin kuin ennen. Valmiilla kastikkeilla aikaa säästyy ja ruoka onnistuu jotakuinkin aina. Dolmion helppo lasagneresepti valmistuu noin tunnissa, josta puolet ajasta tarvitaan paistamiseen. Mikäli ruokakomerossa sattuu olemaan öljyä paistamiseen, tulee tämän reseptin hinnaksi Foodie-sivuston hinnoilla noin 14 euroa eli 3,50 euroa ruokailijaa kohti. Dolmion vaalean bechamel-kastikkeen tilalla voi kokeilla Dolmion vaaleaa juustokastiketta, joka on samanhintainen.
Nopea peruslasagne
4 annosta- 1 prk Dolmio Lasagne -kastiketta (500 g)
- 1 prk Dolmio Lasagne Vaalea -kastiketta (470 g)
- 500 g naudan paistijauhelihaa
- 10 lasagnelevyä
- 100 g juustoraastetta
- 2 rkl öljyä
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Ruskista jauheliha öljyssä. Lisää Dolmio Lasagne -tomaattikastike ja sekoita. Lisää jauhelihakastike, lasagnelevyt ja Dolmio Lasagne Vaalea -kastike kerroksittain voideltuun uunivuokaan. Viimeistele Vaalea-kastikkeella. Ripottele päälle juusto ja paista uunissa 30 minuutin ajan. Anna lasagnen vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Annoksen lisukkeeksi sopii raikas salaatti ja tomaattilohkot. Tarjoa ruokajuomaksi kuplivaa kivennäisvettä.