Nojatuolilla taidenäyttelyyn

Internet tuo käsiemme ulottuville yhä monipuolisempia palveluita. Verkko-ostokset ovat jo tätä päivää samoin kuin matkavarausten tekeminen netissä. Taidenäyttelyitäkin on netissä vilahtanut silloin tällöin, mutta nyt uutta pontta antaa Googlen taideprojekti. Nettiin avatussa Art Project -nimeä kantavassa virtuaalitaidemuseossa voi kierrellä mukavasti nojatuolissa istuen. Näyttelyyn on koottu lähes kahdenkymmenen taidemuseon kokoelmia eri puolilta maailmaa. Museoiden sisätiloihin voi tutustua Googlen katunäkymistä tutulla 360-asteen tekniikalla ja näyttelyesineitä voi katsella tarkemmin suurentamalla kuvaa. Taideteoksen kohdalle ilmestyy pieni plus-merkki, jota painamalla teos avautuu tarkempaa tarkastelua varten omaan näkymäänsä. Valokuvat ovat hyvin tarkkoja. Zoomaamalla kuvan äärimmilleen voi nähdä jopa yksittäiset siveltimenvedot. Museon eri tiloista pääsee nopeasti galleriasta toiseen avaamalla pohjapiirustuksen, josta huoneen valitsemalla voi harppoa läpi rakennuksen.

Art Project on hätkähdyttävän hieno toteutus. Taideteosten lisäksi sivustolta löytyy paljon mielenkiintoista lisätietoa itse museosta ja sen kokoelmista. Projektilla on lisäksi oma YouTube-kanava, jossa voi katsella aiheeseen liittyviä videoita. Oikeastaan ainoa mitä jäin virtuaalivierailullani kaipaamaan, olivat opastetut kierrokset museoissa. Ehkäpä Art Project tästä vielä kehittyy ja tarjoaa yksilöllisiä, selostettuja kierroksia museon sisätiloissa. Googlen muiden projektien myötä puhesyntetisaattorisovellukset tuskin enää ovat kovin kaukana ja virtuaalioppaatkin alkavat kohta esitellä maailmanhistorian kuuluisimpia taideaarteita samalla, kun vierailija rentoutuu lempituolillaan.

Julkaistu tiistaina 1.2.2011 klo 17:50 Sivustot-luokassa avainsanoilla Internet ja taide.

Edellinen
Skoonelainen kevättalvella
Seuraava
Lumenpudottajat