Kuluva talvi on ollut kulta-aikaa lumityöläisille. Lunta on tupruttanut enemmän kuin tarpeeksi ja talojen katot notkuvat paksujen lumikerrosten alla. Kadut ja kulkuväylät ovat myös saaneet osansa, ja jotkut polut ovat kohonneet kymmenen tai jopa kaksikymmentä senttiä jalankulkijoiden tallattua vastasataneen lumen tiiviiksi jääkerrokseksi. Lunta on ajettu kaupunkien keskustoista taukoamatta, ja Helsinkikin on vähitellen taas kuoriutumassa valkoisesta vaipastaan. Seitsemänkymmentä vuotta sitten tai tarkalleen vuoden 1942 talvi oli ankara Suomessa ja aikakuvat näyttävät kaksimetrisiä lumivalleja Bulevardilla ja muualla pääkaupungin keskeisillä kaduilla. Tuohon aikaan lumitöitä tehtiin paljolti käsityönä eikä nykyaikaisia tehokkaita kuormausvälineitä ollut käytettävissä samalla kapasiteetilla kuin tänään. Niinpä lumet jäivät katujen varsille ja kadunkulmiin. Nuoruuteni vuosilta muistan, miten puistoihin kasautui valtavia lumivuoria, ja ne olivat silloin aidon talven tunnusmerkkejä. Enää ei lumia jätetä näin helposti keskustaan ja syykin on ilmeinen. Sulava lumi synnyttää valtavia vesimassoja ja virtauksia, jotka puolestaan taas haittaavat liikennettä.

Katuja suurempi ongelma on katoille kertynyt lumi. Painava massa uhkaa kattorakenteita ja kadulla kulkevia jalankulkijoita, joten lumi ja jää pudotetaan aika ajoin onnettomuuksien ehkäisemiseksi. Lumenpudottajan työ on uskalikoille. Jännitysmomentteja on tarjolla koko työrupeaman ajan, sillä koskaan ei voi tietää, milloin jalka lipeää liukkaalla katolla. Tänään katselin Harjutorin laidalla bussia odotellessani, miten kaksi lumenpudottajaa aloittivat työnsä aamutuimaan. Kolmas mies seisoi alhaalla kadulla ja jakeli pillinvihellyksiä merkiksi katolla puuhaaville. Kaksi vihellystä tiesi vapaata pudotusta kun yksi pitkä piti ymmärtää taukona. Jalankulkija oli lähistöllä. Katolta putosi valtavia jäälohkareita ja maahan osuttuaan ne pamahtivat kovalla paukkeella jäähileiden sinkoillessa ympärille. Sellaista lastia en olisi halunnut päähäni ja tuskin kukaan autoilijakaan olisi halunnut sellaista autonsa katolle. Silti kadun varteen oli pysäköity henkilöautoja, joiden kylkiin jäänpalaset lentelivät. Lähistön liikkeiden näyteikkunatkaan eivät säästyneet roiskeilta. Luulen, että lumenpudottajan työ ei ole vain tavaran tiputtamista korkeuksista, vaan työssä on mitä ilmeisemmin osattava pilkkoa jää sopivan pieniksi annoksiksi, ettei alhaalla pääse tapahtumaan mitään suurempia ikävyyksiä. Pitkään en ehtinyt työ katsella, kun bussi tuli ja keräsi matkustajat kyytiinsä. En kadehtinut lumenpudottajan osaa.