Musiikkia museossa

Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa on esillä Musiikkia! -näyttely. Museoon on koottu kattava näyttely kaupungin soivista muistoista ja musiikin historiasta. Pääroolissa ovat musiikin ystävät, kuuntelijat ja harrastajat, jotka ovat myös osallistuneet näyttelyn tekoon. Kävijällä on mahdollisuus muistella omia kouluaikojaan ja laulutuntejaan verhon taakse sisustetussa pienessä luokkahuoneessa, jossa on karaokelaitteisto. Mikrofoniin voi kajauttaa tutun lastenlaulun ja lopuksi saa sitten kouluarvosanan suorituksestaan. Museon monet huoneet kahdessa kerroksessa on sisustettu hienosti teeman mukaan ja lisää tietoa saa eri puolille pystytetyiltä multimedianäytöiltä.

Singleseinä
Kuva
Matti Mattila

Satuin sunnuntaina piipahtamaan näyttelyssä ja yllätyin sen monipuolisuudesta ja laadukkuudesta. Alun perin olin ajatellut viettää leppoisan iltapäivän Linnanmäellä, mutta huvipuisto oli suljettu kello yhteen asti yksityistilaisuuden vuoksi. Kaunis aurinkoinen päivä houkutteli päiväkävelylle, ja niin sitten käännyin kannoillani ja kävelin Hesaria alas Töölönlahdenrantaa pitkin Finlandia-talolle ja sieltä Hakasalmen huvilalle. Museoon on helppo mennä, sillä sisäänpääsymaksua ei peritä ja näyttely on juuri sopivan kokoinen iltapäiväohjelmaksi. Musiikkia! -näyttely on nyt avoinna ja vielä koko ensi vuoden aina tammikuun alkuun 2017, joten hitaampikin varmasti ehtii muistelemaan menneiden vuosien musiikkielämää. Pieni erikoisuuskin museosta löytyi, sillä karaokeohjelmisto näytti pyörivän Windows-käyttöjärjestelmän päällä. Sattumoisin kuvaruudulle oli pompannut Windowsin ilmoitus, ettei käynnissä ollut käyttöjärjestelmä ollut aito. Toivottavasti ilmoitus oli aiheeton tai museo hoitaa lisenssit kuntoon, jotta pieteetillä toteutettu erinomainen näyttely ei leimautuisi turhaan.

Julkaistu tiistaina 18.8.2015 klo 19:16 avainsanoilla historia, museot, musiikki ja näyttelyt.

Edellinen
Wau-lehti
Seuraava
Vaniljakronitsit