Mobiiliviihde on kahden kauppa

Kuva
Steve Buissinne

Tasku tärisee tai piippaa tasaiseen tahtiin. Käsi hamuaa kaivamaan esiin mobiililaitetta tai kone on koko ajan ollut katseen alla pöydällä tai sohvan kulmalla. Myönnettävä se on, vierelläsi lepäävät mobiililaitteet ovat tulleet jäädäkseen. Vaikka digitauosta puhutaan aina silloin tällöin, palataan suurempien ja pienempien ruutujen ääreen viimeistään viikon tai parin jälkeen.

Tässä ei tietenkään ole mitään pahaa. Päinvastoin älylaitteet tuovat kämmenelle suuren määrän tietoa ja viihdettä, jota haluan tänään artikkelissani kanssasi jakaa. Olen valinnut kaksi mobiililaitteiden eniten käytettyä kohdetta - katsotaan, saadaanko ne yhteen pakettiin.

Uutiset ja sosiaalinen media

Ylivoimaisesti eniten mobiililaitteilla selataan sosiaalisen median seinää tai muuta syötettä, johon päivittyy uutta sisältöä joka sekunti. Edes vannoutuneinkaan TikTokin, Instagramin, Twittterin tai muun vastaavan sovelluksen käyttäjä ei saa katsottua kaikkia päivän aikana ladattuja videoita, kuvia tai viestejä.

Toisin päin aseteltuna hetkeä, jolloin fiidi olisi tyhjä, ei tule. Näin sosiaalinen media on yhdessä uutismedian kanssa ehtymätön viihteen lähde. Oikea ajanvietteen Graalin malja. Sisältöä on mahdollista selata kotona, julkisissa liikennevälineissä, ystävää tai muuta tapahtumaa odottaessa ja pitkä niin edelleen.

Tekemistä siis löytyy, mutta sisällön hyödyllisyys riippuu hyvin pitkälti siitä, miten se käyttäjäänsä vaikuttaa. Saatko uusia ideoita, inspiraatiota, motivaatiota, kehuja, tietoa, vinkkejä vai jotakin aivan muuta?

Vaarana on, ettet erota mobiililaitteesi sinulle syöttämää puppua itse asiasta. Tarjonta on huimaa, mutta lähteen jäljittäminen vaikeutuu. Hämäräksi voi myös jäädä, kuka viestin takana on, ja rajoitut merkkimäärät voivat myös väärentää sanomaa. Oikomiseen ei kuitenkaan jää juurikaan aikaa, tai edes tarvetta, kun fiidi huristaa vauhdilla ohi.

Rahapelit mobiilissa

Uutisten ja muun sisällön jälkeen mobiilipelaaminen on seuraava mobiililaitteiden ajankäyttökohde. Pelit voivat olla aivopähkinöitä, väritystehtäviä, strategisia toimintapelejä tai kilpa-ajoja. Valinnanvaraa on tässäkin kategoriassa runsaasti, mutta haluan nostaa mobiilikasinot parrasvaloihin.

Miksikö? Koska kasinopelit tarjoavat viihteen lisäksi mahdollisuuden oikeisiin voittoihin. Lisäksi ne kehittävät strategista ajattelua samalla lailla kuin muutkin pulmapelit. Vaihda siis matopelit ja Candy Crushit videokolikkopeleihin ja live-kasinoon!

Valikoima

Ensimmäinen askel on luoda tili nettikasinolle, jolla on myös taitavasti mobiilioptimoitu sivusto tai laitteeseen ladattava applikaatio.

Etsintä tuottaa tulosta nopeasti, sillä yhä useampi pelikehittäjä ja nettikasino käyttää toteutuksessaan HTLM5-tekniikkaa Flashin sijaan. Älykäs koodaus tunnistaa millaisella laiteella sivustolla surffataan ja skaalaa sivuston sisällön itsestään päätelaitteelle optimaalisimpaan muotoon.

Erityisesti kasinopelien tapauksessa tämä tarkoittaa sitä, että pelialue laajenee peittämään mahdollisimman suuren osan koko näytöstä - vain sujuvan navigoimisen kannalta välttämättömät valikot ja painikkeet jätetään näkyviin. Käyttökokemuksesta tulee intensiivisempi eikä ruudun tapahtumia tarvitse tihrustaa. Vinkkini on, että käännät mobiililaitteesi vaakatasoon. Näin hyödynnät kaiken tilan parhaiten.

Mutta millaisia pelejä mobiilikasinoilla on mahdollista pelata? Suurin osa valikoimasta kattaa viimeisten viiden-seitsemän vuoden aikana tehdyt videokolikkopelit. Vanhempiakin online hedelmäpelejäkin toki on, mutta ne on saatettu valmistaa mobiililaitteille sopimattomalla tekniikalla eivätkä siksi toimi kunnolla

Päivitys mobiiliystävällisempään versioon on kuitenkin aina mahdollista. Elävänä esimerkkinä on vuonna 2006 julkaistu Microgamingin Mega Moolah, joka keikkuu edelleen monien mobiilikasinoiden kärjessä.

Muita mobiilissa mainiosti toimivia rahapelejä ovat erilaiset kenot, bingot, videopokerit, raaputusarvat, virtuaalinen urheilu, vedonlyönti ja tietenkin live-kasino pöytäpeleineen. Reaaliaikainen ja hyvälaatuinen suoratoistoyhteys tuo live-jakajat luoksesi. Ruletti, blackjack, pokeri ja baccarat onnistuvat kosketusnäytöltäkin.

Laitevaatimukset

Mobiilikasinoilla ei useinkaan ole sen kummempia laitevaatimuksia - kunhan laitetta pyörittää iOS- tai Android-pohjainen käyttöliittymä. Windowsilla valikoima saattaa heikentyä, muttei ole vielä yhtä toivoton kuin näitä kolmea harvinaisemmilla systeemeillä.

Myöskin selaimen valinnalla on merkitystä. Esimeriksi Chrome, Safari ja Firefox ovat hyväksi todettua kasinoselaimia. Jollet ole varma laiteesi tai selaimesi sopivuudesta rahapelaamiseen, on testi helppo tehdä. Suuntaa nettikasinolle, joka sallii demopelien pelaamisen ilman tiliä ja pyöräytyä pari kierrosta menemään. Jos käyttö on sujuvaa, voit olla varma sivuston pelien toimivuudesta myös tositilanteessa.

Rahansiirrot

Mobiilikasinolla raha-asiat hoituvat pääsääntöisesti yhtä helposti kuin pöytäkoneellakin. Osa pelaajista kuinkin kokee pienemmälle näytölle kortti- ja muiden maksutietojen tietojen näpyttelyn vaativaksi ja tekee talletukset ja nostot mieluiten tietokoneella. Jos vuorottelu laitteiden välillä sopii sinulle - en estä.

Mobiilikasinon käyttämisen ei kuitenkaan tarvitse keskeytä pelitilin saldon saavuttaessa absoluuttisen nollapisteensä. Käteviä tapoja ovat nettilompakot, joilla on tavallisesti oma mobiilisovelluksensa, jossa maksun saa vahvistettua näppärästi. Mobiilimaksuihin sopii myös Zimpler ja kotimainen Siru Mobile, joka sallii talletuksen maksamisen vasta seuraavassa puhelinlaskussa. Siirrot ovat lisäksi usein maksuttomia.

Nosto mobiilikasinolta saattaa vaatia enemmän kärsällisyyttä. Etenkin, jos tiliä ei ole varmistettu. Toki kuvien napsiminen henkilökortista ja talouslaskusta on mahdollista mutta vaivattomimmin mobiilinostot hoituvat Trustlyn kautta. Verkkopankkitunnuksia tulee toki pitää mukana, tai painaa ne visusti mieleensä, mutta käsittely nopeutuu, kun kyseessä on jo valmiiksi vahva tunnistautumistapa. Lisäksi moni suomalaispankki käyttää mobiilivarmennetta ja mobiilipankkia, joten pelaaminen ja maksujen hyväksyminen käy samalla mobiililaitteella.

Niin kauan kuin varmistat, ettei kukaan kurki olkasi yli luottamuksellisia tietoja syöttäessäsi, ovat talletukset ja nostot mobiilikasinolle ehdottoman turvallisia. Ylimääräisenä varotoimena vältä rahojen siirtämistä kaikille avoimessa WiFi-verkossa. Käytä luotettavaa, yksityistä yhteyttä tai mobiilidataasi.

Yhdistä voimat

Mobiililaitteesi voi olla äärimmäisen tehokas viihdekeskus, kun otat suosikkikasinosi seurantaan sosiaalisessa mediassa ja lataat maksuihin soveltuvat applikaatiot. Näin saat uutisvirtaa selatessasi ensimmäisenä tietoosi tuoreet kampanjat, turnaukset ja tapahtumat ja nappaat ne kiinni salamannopeasti. Edes tyhjäksi ehtinyt kassa ei tuota ongelmaa, kun voit vahvistaa talletuksen muutamalla pyyhkäisyllä.

Muista kuitenkin kaikessa vauhdissa pysähtyvä lukemaan bonusten ehdot, jottei epäselvyyksiä voittojen nostamisesta synny. Kierrätysehdot koskevat mobiilipelaajiakin!

Julkaistu Tuesdayna 16.6.2020 klo 17:49.

Edellinen
Skrolli 2/2020
Seuraava
Mediapalvelimen asentelua - osa 1