Miekkakalan salaisuus - osa 3

Kolmiosainen Miekkakalan salaisuus -seikkailusarja päättyy SX-1:n vastaisku -albumiin. Vuonna 1953 julkaistu seikkailu jatkaa välittömästi siitä, mihin edellisessä Mortimerin pako -albumissa jäätiin. Belgialainen piirtäjä Edgar P. Jacobs (1904-1987) loi maailmanmaineeseen nousseen Blake ja Mortimer -sarjakuvan 1940-luvun lopulla. Kaksikon ensimmäinen seikkailu oli Miekkakalan salaisuus -trilogia, jonka viimeinen osa SX-1:n vastaisku julkaistiin suomeksi vuonna 2012. Alusta asti äärimmäisen jännittävä piirrostarina säilytti kiehtovuutensa ja jännittävyytensä loppuun asti. Vasta aivan viimeisillä sivuilla paljastui seikkailun loppuhuipennus ja miten sorretun länsimaisen kulttuurin lopulta kävi kolmanneksi maailmansodaksi luonnehditun valloituksen jälkeen.

Miekkakalan salaisuus - osa 3: SX-1:n vastaisku

Kolmas albumi paljastaa viimein professori Mortimerin suunnitteleman salaperäisen aseen. Valloittajien ikeestä on tarkoitus päästä eroon Miekkakala-nimisellä aseella, mutta Blaken ja Mortimerin rinnalle on ilmaantunut runsaasti vapautta puolustavia kumppaneita. Maailmanherruutta tavoittelevat viholliset eivät aio luovuttaa helpolla. Katalalla eversti Olrikilla on vielä runsaasti kikkoja sankareidemme pään menoksi. Huima välienselvittely alkaa meren pohjalta ja ulottuu taivaan korkeuksiin. Upeasti kuvitettu tarina heijastelee 1950-luvun teknisiä nerouksia sekä ennakkoluulottomasti tulevaisuuden mahdollisuuksia, joista ei vielä tuolloin ollut tietoa. Tekniikan kehittymättömyys nykyaikaan verrattuna 70 vuotta sitten on selkeästi nähtävissä Jacobsin kerronnassa. Mitäpä kaikkea mestaripiirtäjä olisikaan saanut aikaiseksi, jos olisi alkanut piirtää sarjaansa näin tietokoneiden ja Internetin aikakaudella.

Jacobs, Edgar P.

Miekkakalan salaisuus

Osa 3: SX-1:n vastaisku

ISBN
978-952-233-604-0
Kustantaja
Egmont Kustannus Oy Ab
Numero
3
Alkuperäisteos
Les Aventures de Blake & Mortimer 3: Le Secret de l’Espadon, tome 3: SX1 contre-attaque
Alkuperäinen ilmestymisvuosi
1953
Suomenkielinen julkaisuvuosi
2012
Suomennos
Kirsi Kinnunen
Paino
Livonia Print, Latvia
Ladonta
Graafinen suunnittelutoimisto Pisara Oy
Latoja
Kai Lompolojärvi
Sidonta
kovakantinen
Korkeus
32,0 cm
Leveys
23,5 cm
Paino
473 g
Sivumäärä
56

Julkaistu keskiviikkona 16.4.2014 klo 17:12 Sarjakuvat-luokassa.

Edellinen
Purppura Presidentti
Seuraava
Digitaalinen ovisilmä