Metron juhlat

HKL: Juhlat

Viime vuosi oli Helsingin metron 25-vuotisjuhlavuosi. Vuotta juhlittiin monin tavoin. Aivan ensimmäinen kohokohta oli heti tammikuun alussa, kun uusin seisake Kalasatama avattiin. Tästä alkoikin koko vuoden kestänyt juhla-ajelu tunnelijunassa. Suurin osa vuodesta juhlittiin tosin työn merkeissä, mutta muutamia näkyvämpiä tekoja jäi myös jälkipolville pällisteltäviksi. Tutkija Leena Louhivuori on toimittanut Helsingin kaupungin liikennelaitoksen kustantaman Juhlat-juhlakirjan metron 25-vuotisesta taipaleesta. Tämä on jo toinen muistelmateos suositusta joukkokulkuvälineestämme. Aiemmin elokuussa oli ilmestynyt liikennelaitoksen tiedottajan Tapio Tolmusen kirjoittama Tunnelijunasta suosikiksi - metro 25 vuotta -kirja. Molemmat kirjat ovat erittäin korkeatasoisia ja asiapitoisia. Teosten hinnatkin ovat suosiollisen kohtuullisia, sillä uusin Juhlat-teos maksaa liikennelaitoksen lippumyymälästä ostettuna vain 18 euroa. Kirjan mukana tulee DVD, jolla on videoita, arkistokokoelmia, kuvia, musiikkia ja ääntä metron ympäriltä.

Juhlat-kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käydään läpi metron suunnittelua. Toisessa osassa muistellaan, miten tunnelijuna rakennettiin. Kolmannessa osassa esitellään avajaisten jälkeistä elämää. Suunnitteluosa pohjautuu pääosin Helsingin Sanomien artikkeleihin, jotka ovat peräisin Helsingin kaupungin arkiston metrokokoelmista. Liitteenä olevalta DVD-levyltä löytyy lisää mielenkiintoista materiaalia, kuten metromatka-pienelokuva. Sisältö on toteutettu nuorten mediakeskus Hattutehtaalla, Free Your Mind -toimituksessa. Neljännesvuosisata on takanapäin ja uudet 25 vuotta ovat alkaneet. Metron muistelmia on mielenkiintoista lukea ja vielä mielenkiintoisempaa on lukea niistä, kun avajaisista aikanaan on kulunut jo puoli vuosisataa.

Louhivuori, Leena (toim.)

Juhlat

Metron 25 vuotta 2007

ISBN
978-952-5640-08-3
Kustantaja
HKL

Julkaistu torstaina 10.1.2008 klo 17:00 Kirjat-luokassa avainsanalla liikenne.

Edellinen
Perunatortilla
Seuraava
Perjantaipulma 2/2008