Marsupilamin metkut

Marsupilamin metkut

Korkeatasoinen eurooppalainen sarjakuvataide on jälleen päässyt kansien väliin uusimman BD-albumin ilmestyttyä alkuviikosta. Tällä kertaa tutustumme ihmeolento Marsupilamin viimeisimpään seikkailuun albumissa Marsupilamin metkut. Erikoinen pitkähäntä ei esiinny ensimmäistä kertaa suomalaisessa sarjakuvatuotannossa, sillä Marsupilamin tarinoita on voinut lukea jo vuonna 1976 ilmestyneestä NonStop-sarjislehdestä. Tuolloin otuksen seikkailut rajautuivat muutamaan lehden numeroon lyhyissä tarinoissa. Sittemmin Marsupilami on nähty omissa suomenkielisissä albumeissaan 1980-luvun lopulta alkaen sekä Piko ja Fantasio -seikkailujen yhteydessä.

Marsupilami on belgialaisen sarjakuvataiteilija André Franquinin (1924-1997) luomus. Päivänvalonsa kumma hahmo sai vuonna 1952 belgialaisessa Spirou-sarjakuvalehdessä. Ennen omaa spin off -sarjakuvaansa Marsupilami viihdytti lukijoitaan etenkin Piko ja Fantasio -albumeissa. Uusin BD-albumi numero 15 Marsupilamin metkut sisältää kokoelman lyhyitä ja vähän pidempiä tarinoita. Samanniminen albumi ilmestyi Semicin Sarjis-kirjakerhon julkaisuna vuonna 1989. Täplikäs veijari esiintyy uusimmassa albumissa lyhyissä klassikkotarinoissa, joissa pompitaan maaseudun rauhassa, sademetsän syövereissä sekä pikkukaupungin kaduilla. Sarjan varhainen kokoelma on nyt julkaistu suomeksi täydennettynä versiona.

Franquin, André

Marsupilami

Marsupilamin metkut

ISBN
9789523345515
Kustantaja
Story House Egmont

Julkaistu lauantaina 5.8. klo 13:02 Sarjakuvat-luokassa avainsanalla sarjat.

Edellinen
Verovapaat kasinot
Seuraava
Suosikkipelit